Artikkelin lähde Kaleva
Aivoinfarktin saatuaan kolme vuotta sitten isä luuli olevansa jo taivasmatkalla, mutta saimme lisävuosia. Isän kuulo oli huono, näkö alkoi heikentyä ja liikkuminen ilman muiden apua oli mahdotonta. Silti halu seurata aikaa, huumori ja sanallinen nokkeluus säilyivät. Älykin leikkasi parhaimpina päivinä terävästi kuin partaveitsi. Isä eli viimeiset vajaat kaksi vuotta Lassintalon ja Intiön hoivakodeissa.
Isän elämän kovimpia kokemuksia olivat sotavuodet. 17-vuotiaana Lumijoen kanttorin poika lähti veljensä kanssa armeijaan ja myöhemmin sotilaskoulutukseen Saksaan. Saksan sympatiat yritettiin silloin kääntää Suomen puolelle Venäjän uhkaa vastaa. Isä kertoo Kalevassa 70-vuotishaastattelussaan: ”Me olimme suurvaltapolitiikan pelinappuloita”.
Hän taisteli sodassa Kaukasuksella. Donetskissa hän haavoittui ja menetti nuoremman veljensä. Toivuttuaan riittävästi päähän saamistaan vammoista, isä palasi rintamalle Syvärille, Viipuriin ja Ilomantsiin. Sotakokemukset olivat isälle raskaita ja jättivät paitsi kuulovamman, myös henkisiä arpia niin kuin muillekin sodassa nuoruusvuotensa viettäneille.
Isän elämässä työllä oli hyvin tärkeä rooli. Hän teki päivätyönsä toimittajana Kalajokilaaksossa, Keskipohjanmaassa ja Kalevassa. Kalevassa hän työskenteli 22 vuotta vuoteen 1977 asti, viimeksi toimituspäällikkönä ja vt. päätoimittajana. Isä kirjoitti pakinoita Kalevaan nimimerkillä Puosu.
Viime päiviinsä asti isä halusi pysyä selvillä päivänpolitiikasta. Hoivakodin huoneen seinällä oli Kalevasta talteen otettu uuden hallituksen ministerilista. Televisiosta hän seurasi usein kuulokkeiden kanssa uutiset ja ajankohtaisohjelmat.
Aino-puolison, äitimme kuolema oli isälle raskas menetys. Hän näytti menettävän elämänhalunsa, kun äiti lyhyen sairastamisen jälkeen kuoli vuonna 1978. Onneksi uusi rakkaus tuli kuitenkin isän elämään. Kaksi leskeä löysivät toisensa ja avioituivat muutama vuosi myöhemmin. Vuosia kestäneen liiton jälkeen isä joutui luopumaan myös Hilkka-vaimostaan.
Perhe oli myös isälle hyvin tärkeä. Viiden lapsen isänä oleminen oli varmasti välillä haasteellista. Hän oli nähnyt sodanjälkeisten vuosien niukkuuden ja oppinut äidin tavoin käyttämään tavarat loppuun asti ja hyödyntämään kädentaitojaan monella tavalla.
Me lapset muistamme isän huumorin ja leikkimielisen kiusoittelun sekä isän tasapuolisuuden. Isä osasi olla ylpeä lastensa tekemisistä. Hän rohkaisi meitä omalla, humoristisella tavallaan.
Sylissä pitäminen ja hellittely eivät olleet isälle luontaista, mutta me lapset tiesimme silti, että hän välittää. Hilkka-vaimon kanssa vietetyt Espanjan talvet opettivat hänet halaamaan ja antamaan poskisuukkoja.
Tietynlainen tulisieluisuus näkyi isässä loppuun asti. Sen alla kytivät kuitenkin voimakkaina myös lempeys ja lämpö. Ne tulivat esille esimerkiksi haluna tietää seitsemän lapsenlapsen sekä seitsemän lapsenlapsenlapsen kuulumiset ja muistaa heidän merkkipäivänsä.
Olemme isälle kiitollisia siitä, että hän opetti meille tasa-arvoisuutta, toisen kunnioittamista ja huomioon ottamista. Lempeyttä ja välittämistä hän opetti omalla tavallaan, samoin sekä peräänantamattomuutta että periksi antamista.
Artikkelin lähde Kaleva