Artikkelin lähde Kaleva
– Seuraavalla reissulla kypärä on päässä, hän lupaa.
Kuusamolaiseen mahtisukuun syntynyt Ervasti teki elämäntyönsä Kuusamon lukiossa historian ja yhteiskuntaopin opettajana. Uutterana paikallishistorian tallentajana tunnettu lehtori muistetaan vaativana, mutta innostavana opettajana, joka teki historiasta elävää.
Monikymmenvuotinen ura kunnallispolitiikassa oli Ervastin mukaan mahdollisuus soveltaa teorioita käytäntöön, mutta myös perintöä isältä ja isoisältä. Kokoomuslaisen vaikuttajan työtä kaupunginvaltuustossa jatkavat nyt saman puolueen mandaatilla poika ja veljenpoika.
Alun perin Ervastista piti tulla suomenkielen tai teologian opiskelija, mutta tapaaminen Antellin kuppilassa vuonna 1955 muutti suunnitelmat.
Oulun Lyseossa historiaa opettanut Jalo-Veikko Wainio oli innostanut poikajoukon hakeutumaan Helsinkiin historiaopintojen pariin ja he houkuttelivat mukaansa myös Ervastin. Nuorukaisten joukossa oli jo edesmennyt oululainen Martti Ursin, josta yhteisten opiskeluvuosien myötä tuli Ervastin tärkeä keskustelukumppani ja elämänmittainen ystävä.
Vuonna 1986 Ervasti päätti toteuttaa nuoruudenaikaisen unelmansa ja aloitti teologian opinnot. Työn ohessa tehty tutkinto oli valmis kolmessa vuodessa ja piispa Olavi Rimpiläinen vihki miehen papiksi vuonna 1989.
– Koin uskonnollisen herätyksen 1970-luvun puolivälissä. Lestadiolaisen äidin poikana ja dogmatiikasta aina innostuneena nautin opinnoistani suunnattomasti. Tahti oli kova, mutta perhe kannusti.
Päätoiminen papintyö alkoi vuonna 1998, kun Ervasti eläköityi lehtorin virasta. Vieläkin hän on kysytty kaste-, vihki- ja hautajaispappi. Ammatti-identiteetiltään Ervasti sanoo kuitenkin olevansa ennen kaikkea opettaja.
– Papin ja opettajan työt eivät itse asiassa ole kaukana toisistaan.
Monen vihkiparin mieleen on jäänyt Ervastin kehotus kilvoitella toistensa keskinäisessä kunnioittamisessa.
Samaa kunnioitusta hän penää myös tämän päivän yhteiskunnalliselta keskustelulta. Ervastin luottamusmiesvuosina politiikka oli ennen kaikkea suhdetoimintaa, jossa ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin haettiin kompromisseista.
– En ymmärrä tätä nykyistä tapaa taistella. Siinä missä pitäisi rakentaa siltoja, niitä revitään alas.
Hyvä esimerkiksi asioiden kärjistymisestä on Kuusamossa käyty pakolaiskeskustelu.
– Pakolaisuus on aina ollut osa kuusamolaisuutta. Myös valtakunnallisessa keskustelussa on pelottavan paljon rasistisia piirteitä.
Ervastin mielestä on lyhytnäköistä ajatella, että pakolaiset ovat vain ottava osapuoli. Hän muistuttaa kulttuurien sulautumisesta ja siitä, että niitä ei voi omia.
– Ei ole olemassa yhtä puhdasta kulttuuria, vaan ne muovautuvat jatkuvasti. Asenteemme suomalaiseen kulttuuriin ovat jotenkin neuroottisia. Esimerkiksi vienalaisuus oli arkea Kuusamossa 1920-luvulle saakka, jolloin raja umpeutui. Yhtäkkiä entisistä ystävistä tuli vihollisia ja isänmaalla tarkoitettiin kaikkea venäläisvastaista. Paljon vienalaisuutta jäi kuitenkin rakentamaan kuusamolaisuutta.
Perheeseen kuuluu Annikki-puoliso, Taru-tytär ja Hannu-poika sekä heidän perheensä. Kuusi lastenlasta.
Ylioppilas Oulun lyseosta, filosofian ja teologian maisteri Helsingin yliopistosta.
Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Kuusamon lukiossa yli 30 vuotta.
Työskennellyt myös pappina vuodesta 1986.
Kotiseutuneuvoksen arvonimi vuonna 1998, rovastin arvonimi vuonna 1999, Kuusamo-mitali vuonna 2004.
Harrastuksena paikallishistoria, vapaaehtoistyö seurakunnassa, kirjallisuus ja kuntoliikunta.
Merkkipäivänään matkoilla.
Artikkelin lähde Kaleva