Juhlan kunniaksi Kaleva kokosi 20 ikimuistettavinta merkkipaalua ja kisaajaa kilpailun historiasta.
Anni Hyypiö teksti // Maiju Torvinen kuva
1IDEOLOGIA
MAAILMANRAUHASTA
MUOTOUTUU
Heti ensimmäisestä vuodesta alkaen mukana on kisan ydinviesti, maailmanrauha. Ilmakitaransoiton ideologian mukaan sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja kaikki pahat asiat katoavat, jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa.
Ensimmäisenä vuonna tuomaristossa oli kaksi jäsentä, Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja Merja Aakko ja Eppu Normaali -kitaristi Juha Torvinen. Juryn puheenjohtajana toimi idean isä Jukka Takalo.
Ensimmäisen kilpailun voitto napsahti Oikku Yliselle, toiseksi tuli Rehtori-Heko ja kolmanneksi Petri Heikkinen.
2 KAIKKIEN AIKOJEN
NUORIN MM-MIES
KRUUNATAAN
Kalevan haastattelussa vuonna 1998 Paakkari kertoi opettelevansa soittamaan oikeaa kitaraa.
Niin myös kävi: nyt 28-vuotiaalla oululaisella Akma-bändin kitaristilla on nykyään sponsorisopimus kitaravalmistaja Ibanezin kanssa.
– Eli vissiin tuli opittua soittamaan.
Nyt Paakkari kertoo Kalevalle, että ilmakitarataidoilla voitettu Fender Stratocaster tuli myytyä vuosia sitten ”hevikitarahimoissa.”
Enää Paakkari ei ilmakitaraan tartu.
– Niinhän sitä sanotaan, että pitää lopettaa huipulla.
3VIIMEISIN
MM-TITTELI
SUOMEEN
Sen jälkeen mestaruus on mennyt neljä kertaa Yhdysvaltoihin, kolme kertaa Japaniin, kaksi kertaa Ranskaan ja Isoon-Britanniaan ja kerran Uuteen-Seelantiin, Hollantiin ja Saksaan.
4TIME: ”YKSI VUODEN
TÄRKEIMMISTÄ
TAPAHTUMISTA”
Kenties juuri siksi titteli karkaa ensimmäistä kertaa ulkomaille, ja edellisvuoden mestari Markus Vainionpää joutui tyytymään hopeasijaan. Vuosi on Iso-Britannian juhlaa: mestaruuden ottaa vastaan Zac ”Mr. Magnet” Monro, ja kolmanneksi tulee britti Rupert Abrahams.
5IKIMUISTETTAVA
KILPAILIJA: DAN ”BJÖRN
TÜROQUE” CRANE
Yhdysvaltalainen ilmakitaristi, toimittaja, esiintyjä, kirjailija, mediapersoona Dan ”Björn Türoque” Crane kilpaili ensimmäistä kertaa Oulussa vuonna 2003 ja jäi kaikkensa antaneenakin finaalissa seitsemänneksi. Voitto meni David ”C-Diddy” Jungille.
Vaikka Crane eläköityi kilpakentiltä vuonna 2005, rakkaus lajiin jäi. Mies on juontanut finaalia Oulussa vuodesta 2008 asti. Hän on kynäillyt aiheesta myös teoksen TO AIR IS HUMAN: One Man’s Quest to Become the World’s Greatest Air Guitarist.
Cranen ja Jungin väliset koitokset olivat myös Air Guitar Nation -dokumentin keskiössä.
6PISTELASKUSKANDAALI!
FINAALISSA
KAKSI VOITTAJAA.
Pisteiden tarkistuslaskennan jälkeen kävi ilmi, että eniten pisteitä olikin saanut uusiseelantilainen Tarquin ”The Tarkness” Keys.
Loppujen lopuksi kruunattiin kaksi voittajaa.
7 VOITTOON
EI VAADITA
HEVIÄ
8IKIMUISTETTAVA
VOITTAJA:
OCHI ”DAINOJI” YOSUKE
9ILMAKITARAN
VARJOKISOISSA
ROKKAILLAAN
Oulussa on järjestetty myös kehitysvammaisten ilmakitaran MM-kisoja. Vuonna 2008 mestariksi soitti Kirsi Väänänen, joka tulkitsi Children of Bodomin Hellhounds On My Trail -kappaleen.
10ILMAKITARISTIT
JALKAUTUVAT
KADUILLE
11FINAALIN OHJELMA KASVAA JA KEHITTYY - OIKEAT
SOITTIMET TULEVAT
12IKIMUISTETTAVA KISAAJA:
AAPO ”LITTLE ANGUS”
RAUTIO
Mustien hevosten karsinnasta ponnistanut Aapo sai finaalissa 32,4 pistettä, mikä riitti kuudenteen sijaan. Maailmanmestaruus meni tänä vuonna kultaisessa viitassa esiintyneelle ranskalaiselle Sylvain ”Günther Love” Quimenelle.
13 VETTÄ SATAA,
YLEISÖ KASTUU
JA ESIINTYJÄ KAATUU
14 OULUSSA KRUUNATAAN ENSIMMÄINEN
NAISMESTARI
15 IKIMUISTOINEN VOITTAJA: JUSTIN ”NORDIC THUNDER” HOWARD
Edellisvuonna hopealle jäänyt ja lavalla liukastellut Justin ”Nordic Thunder” Howard kirkasti mitalinsa kultaiseksi upeasti vuonna 2012. Seitsemättä kertaa kilpaillut konkari tulkitsi voittoiltanaan Metallicaa.Miehen parrakas olemus on sittemmin tullut tutuksi oululaisille, seikkaileehan hän eri rooleissa Oulun kaupungin promovideoissa. Nyt Howardilla on peräti kolme Suomesta saatua titteliä: ilmakitaran maailmanmestaruus, ilmamoottorisahauksen mestaruus ja viimeisimpänä tältä kesältä mestaruus henkisten lajien kisoista.
16 KOTIMAINEN EDUSTAJA
FINAALISSA VIIMEKSI
VUONNA 2012
17 IKIMUISTOINEN KILPAILIJA: MITSUAKI ”INOGAMI
KOUSHAI” INOUE
18 YLEISÖN MASSA-
KARAOKESSA JOKAINEN ON VÄHÄN HOMO
Ilmakitaratuottaja Susanna Kyllönen kertoo, että tempaus sai oululaisilta sekä myönteistä että negatiivista palautetta.
– Kysyttiin, että ihanko todella meidän verorahoilla tämmöistä homottelua tehdään.
Rotuaarilla pidetty finaali sisälsi myös lemmekkäitä hetkiä. Ennen lopullisten tulosten julkistamista Venäjän entinen mestari Alexander Gott kosi tyttöystäväänsä lavalla. Vastaus oli myönteinen, totta kai.
19 IKIMUISTOINEN
VOITTAJA:
ERIC ”MEAN MELIN” MELIN
Innokas kitaroitsija karsiutui Yhdysvaltojen osakilpailusta vain häviävän pienellä piste-erolla. Melinin mielessä kummitteli koko touhusta eläköityminen: olihan hän pyrkinyt finaaliin jo neljä vuotta.
Koska nousu ei onnistunut maan osakilpailun kautta, reittinä oli Mustien hevosten karsinta. Lopulta mies lunasti itselleen hirvittävän hintaiset lentoliput Ouluun vain muutama päivä ennen loppukilpailua. Satsaus kannatti, sillä vimmainen esitys nosti miehen Oulun Mustien hevosten karsinnan kautta maailmanmestariksi.
20 MAAILMANRAUHA
ON
TÄÄLLÄ
Rauhan sanoman kruunasi venäläisen Alex ”Devilseducer” Gottin ja Ukrainan Rezo ”Baron Horse-stealer” Gamrekelidzen yhteisesitys. Mieskuoro Huutajat esitti toisella väliajalla illan hämärässä Rotuaarin rakennustelineillä Oodin ilolle.
Vaikka teemana oli rauha, taso oli kova ja meno riehakasta: tiukassa finaalissa voittoon tykitteli lopulta japanilainen poptähti Nanami ”Seven Seas” Nagura.
Kuvagalleria ja videoita menneiltä vuosilta. Perjantai-iltana suora lähetys MM-finaalista. kaleva.fi.
Artikkelin lähde Kaleva