Maikkulan monta historiaa

Maikkulan kasarmi on nähnyt useita omistajia. Sen pihalla ovat kulkeneet
sotilaat, vangit ja pakolaiskoulun lapset.

Anni Hyypiö, teksti
Jukka Leinonen, kuvat

Omenapuiden ja kukkaistutusten täplittämällä pihalla seisoo muistokivi. Vaikka pinta on vuosien varrella jo kulunut, vuosiluvut teksteineen vielä erottuvat:

Maikkula on toiminut Itä-Karjalan pakolaisten huoltolana 1923–1927, kansakouluna 1923–1940, lastenkotina 1952–1957 ja vanhainkotina 1940–1970.

Kyllä, nämä rivit kertovat yhteydestä Karjalaan. Maikkulan historiallisen kasarmin historia on kuitenkin niin pitkä ja kiemurainen, että sen selvittääkseen pitää kävellä kiveltä kauemmas, katsomaan koko pihapiiriä.

Maikkulan kasarmi rakennettiin Venäjän armeijan 14. reservikomppanian kasarmialueeksi vuonna 1882.

Kasarmille rakennettiin miehistörakennus, kapteeni- ja vääpelitalot, ulkohuone talleineen ja navettoineen, muona- ja varustevarastot, ruokailukatos, sauna, sairaala, latriini, arestihuone ja ruutikellari.

Reservikomppanian harjoittelualueena Maikkula ehti olla vuosina 1883–1901, jonka jälkeen tarkka-ampujapataljoona lakkautettiin ja alue siirrettiin venäläisen sotaväen käyttöön. Valta vaihtui taas 1920-luvulla, kun alue siirtyi Oulun lääninrakennuskonttorin valvontaan ja hoitovastuulle.

Sotilaita seurasivat vangit. Oulun lääninvankilalle luovutetut kasarmirakennukset palvelivat Oulun lääninvankilan varavankilana vuoteen 1923.

Vankien jälkeen Maikkulaan tulivat Vienan Karjalan pakolaiset.

Kiehtova osa kasarmin historiaa on vuosina 1923–1940 toiminut vienankarjalaisten kansakoulu. 9.8.1930 ilmestyneessä Kalevassa koulun pitkäaikainen opettaja ja johtaja Matti Kälviäinen kertoili kahdeksannen lukuvuoden kynnyksellä olevasta koulusta näin:

– Viime lukuvuotena oppilaita eräiden eroamisten jälkeen oli 74. Meitä opettajia on koulussa kaksi, aunuslainen naisopettaja Toini Tuomela ja minä.

Opettajien asunto ja tyttöjen käsityöhuone tehtiin entiseen upseeriasuntoon, koulun luokkahuoneet, veisto- ja voimisteluhuoneet sekä poikien asuinhuoneet kasarmirakennukseen.

Kälviäinen kertoo rakennusten olleen aiemmin niin rappiolla, että luokkahuoneissa ei pysytty sadeilmalla kuivana.

– Vähitellen on kuitenkin saatu varoja paikkojen kunnostamiseen ja rakennukset ovat nyt täysin asuttavassa kunnossa.

Maikkulan pakolaiskoulu oli sisäoppilaitos, jossa oppilaiden arkeen kuuluivat opiskelun ohella erilaiset työaskareet, kuten lumenluonti, halonhakkuu ja vedenkanto.

Kalevan haastattelussa opettaja Kälviäinen korostikin sitä, kuinka pakolaiskoulussakin noudatettiin samaa opetussuunnitelmaa kuin muissa maan kouluissa. Yhdessä asiassa Maikkula teki poikkeuksen: opetukseen oli sisällytetty runsaasti heimo-opetusta ja Vienan Karjalan, Aunuksen ja Inkerin maantietoa.

Myös opettajien oma tausta koettiin merkittäväksi: Karjala-taustaiset opettajat pystyivät suomalaisopettajia paremmin huomaamaan ”ne virtaukset, joita vilkkaiden karjalaisten lajien luonteessa on” ja toimimaan niiden mukaan.

Hän tiesi omakohtaisesti sen, minkälaista aikansa suomalaisten suhtautuminen vieraisiin oli.

– Kun olen itse siitä karjalais-inkeriläisestä pakolaisjoukosta, jota itärajan yli on Suomeen kulkeutunut, tiedän, kuinka syvästi ryssä-nimitys meitä loukkaa. Suomalaisia olemme ja suomalaisina pysymme.

Kansakoulu toimi vuoteen 1940 asti. Talvisodan sytyttyä opettaja Toini Tuomela siirtyi viimeisten lasten kanssa Toijalaan Terissaarelle, jossa lapset osallistuivat jo tavalliseen kansakouluun.

1970-luvulla kasarmi hiljeni jälleen, kun vienankarjalaisten vanhainkotitoiminta päättyi.

Hiljaisuus houkutteli paikalle myös Kalevan. 22.7.1978 päivätyssä Kalevassa hylätty kasarmi saa toimittaja Marja Johanna Ala-Ketolan runolliseksi.

– Rakennukseen kohdistettu ilkivaltakaan ei ole karkoittanut niiden käytäviltä ja portaikoista sitä meille vierasta mutta voimakkaasti aistittavaa tunnelmaa, joka asettuu asumaan hirsiseinien suojaan sinne saapuneiden kodittomien myötä. Vaimean puheensorinan voi vieläkin kuulla pienestä ullakkokomerosta, johon rakennetusta pieniruutuisesta kattoikkunasta sisään tunkeutuvat valonsäteet muodostavat kuvioita tomun peittämälle lattialaudoille.

2000-luvun koittaessa Maikkulalla on ollut monta ottajaa.

Kasarmi sai jo melkein uuden elämän kouluna, kun Oulun steinerkoulu ilmoitti haluavansa ostaa tilat opetustiloiksi. Kasarmi myytiin sen sijaan vuonna 2000 Veikko Lesosen Head Invest Oy:lle 1,8 miljoonalla markalla. Vuonna 2003 omistajuus vaihtui viimeisen kerran, kun oululainen Olli Karhi osti kasarmin.

Kiinteistö Oy Maikkulan kasarmin omistama kasarmialue on kokonaisuutena suojeltu kohde. Kapteenin ja vääpelin taloissa on ollut jo vuosikausien ajan asujat. Noin 800 neliön miehistörakennuksesta Karhi remontoi itselleen omien sanojensa mukaan ”kesämökkiä”, avaraa ja valoisaa loft-asuntoa. Sen sijaan jo peruskorjauksen läpikäyneet arestihuone, artteli, sairaala ja asevarasto odottavat vielä käyttötarkoituksen keksimistä.

Kalevan juttu vuodelta 1978 päättyy lennokkaaseen pohdintaan Maikkulan tulevaisuudesta.

– Mutta minne asettuu silloin viimeinen pakolainen, se ajan kulkua uhmaava henki, menneiden muisto, joka jäi vartioimaan autioita hirsirakennuksia silloin kun toiset lähtivät?

Ainakin karjalainen henki osaa palata takaisin tänne Vienan muistokiven juureen aina syksyn tullessa. Siitä pitää huolen karjalaisia juuria vaaliva Pohjois-Viena-seura, joka järjestää tänäkin vuonna syyskuun ensimmäisenä lauantaina Maikkulan praasniekan. Siihen kuuluu rukouspalvelus Marian kappelissa, muistolitania arttelin edessä seisovalla matkamiehen ristillä ja pieni ohjelmatuokio muistokivellä.

Fakta