Lusia kertoo parantajan kohtalon

Ilpo Koskelan sarjakuvaromaani
vakuuttaa myös historiallisena kuvauksena. Taustatyö on ollut huolellista.

Sarjakuva

Ilpo Koskela: Lusia. Like Kustannus Oy.

1600-luvulla Utajärven Ahmaksen kylässä elänyt Lusia Rusintytär Korhonen oli kansanparantaja ja runonlaulaja, jota syytettiin noituudesta.

Tietäjien sukuun kuuluneen Lusian traaginen kohtalo on kiinnostanut viime aikoina taiteilijoita monella saralla: hänen elämästään laadittu ooppera Lusia Rusintytär sai kantaesityksensä Utajärvellä 7.8.

Aihetta on käsitelty myös sarjakuvan keinoin jo pariin otteeseen, tekijänä pitkän linjan ammattilainen Ilpo Koskela.

Ensimmäisen kerran hän kuvasi Lusia Rusintyttären elämän loppuvaiheita muutama vuosi sitten ilmestyneen Sankaritekoja Ahmaksella -minialbumin novellissa, joka perustui vanhoihin käräjäpöytäkirjoihin.

Nyt Koskela lavensi Lusian tarinan sarjakuvaromaanin mittaan. Kuuteen lukuun jaettu kokonaisuus kattaa päähenkilön vaiheet nuoresta tytöstä itselliseksi naiseksi, elämän umpikujaan saakka.

Tarinan alkupuoli on fiktiota, mutta Koskela on sitonut kerrontansa kautta linjan realismiin: taustoitus on ollut tarkkaa.

1600-luvun Suomessa luterilaisen kirkon oppien ja ikiaikaisten perinteiden välillä oli olemassa vielä ristiriita, erityisesti talonpoikaisväestön keskuudessa. Tuo teema kulkee kantavana Lusiassa.

Tärkeitä juonteita tarinassa ovat myös itsenäisen naisen sosiaalinen asema sekä taikausko, ennakkoluulot, osin pelko, ja puhdas kateus vanhojen keinojen taitajia kohtaan.

Tekijän huolellinen taustatyö ja -tutkimus välittyy Lusiasta.

Koskela nivoo tarinassa fiktiivisen ja aikalaisaineistoon perustuvan tiedon sujuvasti yhteen: arkaaisuus tavoitetaan niin piirrostyössä kuin kerronnassa luontevasti, kieliasua myöten.

Ilmaisu on selkeää ja tarkkaa lankeamatta silti jähmeyteen. Raskassoutuisuuden vaara vältetään vaivatta.

Ilpo Koskela toteutti sarjakuvaromaaninsa mustavalkoisena. Ratkaisu on onnistunut. Se paitsi istuu ajankuvaan, tukee samalla kautta linjan tarinassa kulkevaa tummasävyisyyttä.

Vaikka parantaja-Lusialla on myös ystävänsä ja ymmärtäjänsä, hänet koetaan perunsa ja taitojensa vuoksi silti osin ulkopuolisena yhteisössä, johon kuuluu.

Vaikka yksilökohtalo kulkee Lusiassa päällimmäisenä, sarjakuvaromaani vakuuttaa yhtä lailla historiallisena kuvauksena.

Koskelan ratkaisu kuljettaa tarinaa jaksoittain ei ole haitaksi: se päinvastoin antaa kokonaisuuteen ilmaa sekä tavallaan siirtää Lusia Rusintyttären luonnekuvaa ja vaiheita enemmän myös katsojan itsensä mietittäväksi.

Tätä tukee samaten tekijän käyttämä rauhallinen kerrontatyyli dramaattisissakin käänteissä.

Sauli Pesonen

Fakta