Artikkelin lähde Kaleva
Neena KuukasjärviAamuna eräänä tässä viikolla, juuri ennen kukonlaulua ja työpäivän alkua, nähtiin Tyrnävän kunnanjohtaja pinkomassa kaurahalmeessa kesämekossa ja korkokengissä. Ei huvituksen eikä huumorin takia vaan tositoimissa: hevoset olivat aamuvarhaisella karanneet laitumeltaan.
– Hevoshommien ansiosta ei pääse vieraantumaan maalaiselämän arjesta, virnistää Marjukka Manninen.
– Säilyypähän maalaiskunnan johtajalla katu-uskottavuus. Tai tässä tapauksessa peltouskottavuus.
Tammikuusta 2014 Tyrnävän kuntaa luotsannut Manninen on tunnettu huumoristaan ja ennakkoluulottomasta asenteestaan.
Ja jos pomoa itseään on uskominen, juuri tyrnäväläisten kanssa näitä ominaisuuksia on hyvä hyödyntää.
– Tyrnävällä on uskomattoman hyvä meininki, paljon hyviä ideoita ja niille toteuttajia. Yhdessä tekemisen henki on poikkeuk-
sellinen.
Hevosihmisiä ilahduttavat perunapitäjästä kajahtavat kuulumiset: kunnassa on kaavoitettu alueita hevostoiminnan harrastajille ja ammattilaisille.
Tällä hetkellä tyrnäväläisestä huumorista kertoo tulevaa hevoskylää somistava peltokuvio: paikallisen viljelijän Ilkka Matinollin, aluearkkitehti Helena Illikaisen ja taiteilija Pia Hentusen yhteistyönä syntynyt hevosta ja ratsastajaa esittävä kuva on toteutettu GPS-ohjauksella kylvetystä ja muokatusta peltoalueesta.
Jos työ onkin välillä lennokasta, harrastuksensa parissa Marjukka Mannisen jalat ovat tiukasti maassa. 7-vuotiaana ponin selkään ensi kertaa kivunnut ratsastaja kilpailee tällä hetkellä kouluratsastuksessa kansallisella tasolla.
– Treenaan tällä hetkellä ehkä jopa vakavammin kuin nuorempana. Sen verran kilpailuhenkinen olen, että minusta tuskin koskaan olisi pelkästään metsässä höntsäilijäksi.
Vaikka leipä tällä hetkellä tuleekin siisteistä sisätöistä, hevosmaailman arkipäivä on Manniselle tuttua. Vuosikymmenet hevosten parissa, ja myös tallitöitä tehden ovat karsineet lajin ympäriltä turhan hohdon.
– Moni hevosyrittäjä on ammatissaan puhtaasti kutsumuksesta. Hevosammatit ovat harvoin eläkeammatteja, suurin osa hakeutuu jossain vaiheessa elämää muihin töihin. Alalla on todella vaikea edes tienata leipäänsä saati menestyä, ekonomitaustainen Manninen puntaroi.
Kaikesta huolimatta ratsastus lajina kasvaa ja harrastajamäärä lisääntyy. Lajiaktiivi näkee myös paljon positiivista nykykehityksessä.
– Jo pelkästään hevosten laadussa tai vaikka turvallisuusajattelussa on menty parissakymmenessä vuodessa harppauksin eteenpäin. Hyvä valmennus on nykyään jokaisen ulottuvilla. Unohtamatta sitä, että harrastehevosten omistajien kasvava joukko on myös erittäin kiitollinen asiakaskunta laadukasta heinää tuottaville maanviljelijöille.
Mannisen omaan arkeen hevoset mahtuvat päivittäin. Kun valmentaudutaan päämäärätietoisesti, tarkoittaa se parin tunnin tallireissua vähintään viitenä päivänä viikossa.
– En enää ruukaa jäädä heppaa harjailemaan tai varusteita putsailemaan, mutta onneksi on hyvät tukijoukot ympärillä ja itse voin keskittyä etupäässä ratsastamiseen.
Työn ja ratsastamisen ohella Mannista työllistävät lapsiperheen arjen lisäksi Suomen Ratsastajainliiton ja LähiTapiolan luottamustehtävät sekä koulu-, kenttä- ja vammaisratsastuskilpailujen tuomarointi kautta maan.
– Talkootyö on se, jolla ratsastuskilpailut saadaan jatkossakin pysymään osallistujille kustannuksiltaan jotakuinkin kohtuullisina. Siksi olen pyrkinyt myös itse aina olemaan käytettävissä tuomaritehtäviin, jos ja kun oma kilpaileminen sen mahdollistaa.
Vaikka kisakentillä kouluratsastus onkin lettipäähevosten ja silinteriniekkojen kellontarkkaa yksityiskohtien hinkkaamista, vannoutunut tekijä tietää myös, miten nutturaa löysätään.
– Silloin kun pitää saada ajatukset selväksi ja pää huolista tyhjäksi, mennään metsään ja päästellään täysiä!
39-vuotias, naimisissa, viisi- ja seitsemänvuotiaat tyttäret.
Harrastukset: ratsastus, monipuolinen kuntoliikunta ja laulu.
Ratsastusseura: ABC.
Hevonen: FWB-tamma Amadora (Florestan – Blue Hors Don Schufro) sekä eläkepäiviä Tyrnävällä viettävä 20-vuotias ruuna Nurejev.
Artikkelin lähde Kaleva