Artikkelin lähde Kaleva
Neena Kuukasjärvi
Teija Soini, kuvatTänne tohtori Klintrup perheineen ja palvelusväkineen saapui kaupungista kesän alussa. Takaisin lähdettiin vasta syksyn tullen. Elettiin viime vuosisadan alkua, ja tapa oli Oulun porvariston yhteinen: kesäasumus siirrettiin kaupungin tomuista maaseudun rauhaan.
Hyvin epäsuomalaisen ja Pohjois-Pohjanmaalla poikkeuksellisen kesäpaikan tarjosi Olhavajoen suisto, jonka pohjoisrannalla kohoavat punaiset rantakalliot tuovat mielen eteläisemmät saaristot.
– Talo on mansardikattoineen terijokelaistalon mukaan piirretty. Hirret ovat Tyrnävän vanhasta viljamakasiinista, kertoo Outi Klintrup, joka emännöi nykyään yhdessä sisarustensa kanssa liki satavuotiasta huvilakaunotarta kallioiden sylissä.
– Tämä on minun kesieni maisema. Olen viettänyt täällä kaikki lapsuudenkesät, oppinut aikanaan jopa kävelemään näillä kallioilla.
Maisema pysäyttää kerrasta. Perämeri avautuu kalliolta, horisontissa silmä pysähtyy vasta Krunnien saariin. Albert Edelfeldtin maalaukset mieleen tuovat männynkäkkyrät kruunaavat kuperat kallionlaet. Alhaalla rannassa siintää venevaja, ilta-auringon suunnassa lähes satavuotias rantasauna. Maalauksellisen maiseman kääntöpuolena on myös aimo liuta työtunteja, myös niitä tekemättömiä, Outi Klintrup paljastaa.
– Luonto ottaa nopeasti omansa! Onhan tämä loputon työmaa: pitää ranta siistinä, raivata rantapusikkoa. Kalliokin peittyy sammaleeseen nopeasti ilman huolenpitoa.
Itse huvila, vuodelta 1928 peräisin oleva kaunotar on sen sijaan hiljattain saanut varsinaisen kauneuskylvyn ja kasvojenkohotuksen.
– Ely-keskuksen rakennusperintöavustuksen ja rakennusperintömestari Taisto Vesan avustuksella päärakennusta on vuodesta 2008 pikkuhiljaa remontoitu ja kunnostettu.
Ammattilaisen tekemän vauriokartoituksen ja konsultaation puitteissa remonttia on tehty joka kesä, valtaosin omin käsin.
– Hetki oli kyllä viimeistä edellinen, ja vaikka remonttiprosessi on ollut raskaskin, kyllä se on kannattanut, Klintrup painottaa.
– Rakennusavustuksen hakeminen sinällään oli hyvin vaivaton prosessi, ja olemme joka käänteessä olleet hyvässä huomassa sen suhteen, eli sen hakemista ei kyllä kannata arkailla.
Huvilakaunotar itse uinailee loppukesän auringossa kaikessa rauhassa, paljokaan piittaamatta ympärillään hyörivästä hälinästä. Seinähirsiä koristaa tuore, omin käsin ja perinteisen ohjeen mukaan keitetty punamultamaali.
Pitkän remontin tuoksinassa perinnehifistely on pikkuhiljaa saanut valtaansa myös Outi Klintrupin sisaruksineen. Joululahjaksi saatu Panu Kailan Talokirja oli viimeinen niitti.
– Nyt on jo etsitty netistä vanhoja kattotiiliä, Klintrup tunnustaa.
Sisällä hirsihuvilan korkeissa huoneissa on säilynyt menneen ajan henki: suuri osa kalusteista on alkuperäisiä – 1930-luvulta, ajalta, jolloin kaikki tehtiin taidolla käsin ja kaikki saatavissa oleva materiaali hyödynnettiin ja käytettiin moneen kertaan.
Isoäiti Aune Santaholman alkuperäisidean tapaan verhot liukuvat edelleen kiskoillaan omintakeisen nappilistan varassa, ja korkean pirtin nurkkaa hallitsee komea kerrossänky sivuverhoineen.
– Valtaosa kalusteista on alkuperäisiä, ja samassa hengessä on tarkoitus sisustaa – tai jättää sisustamatta jatkossakin, Klintrup vakuuttaa.
Vaikka historia on vanhassa huvilassa jatkuvasti läsnä, mikään kotimuseo se ei ole. Esimerkiksi keittiön ovenpielen lautaseinässä versoo elävä arkisto: nousevaa polvea on mitattu ja kasvua merkattu seinään kaukaa 1950-luvulta. Ja niin tehdään edelleen joka kesä.
Remontissa löytyi paljon mielenkiintoista, kuten talon rakenteiden sisään huolella häivytetty salakomero. Jokainen uusi kesäsukupolvi kutoo vinttikamarien kesäöissä uudet säikeensä isompia kiehtoviin ja nuorimpia karmiviin tarinoihin, tietää Outi Klintrup.
Korkean pirtin nurkkaan rakennettiin aikanaan kerrossängyt. Ne tarjoavat edelleen lomalaisille makoisat unet.
Artikkelin lähde Kaleva