Artikkelin lähde Kaleva
Ahti Pekkalan koskettava poismeno saa lukuisat ihmiset, ei ainoastaan hänen viimeistä puhettaan kuunnelleet, palauttamaan mieliinsä hänen väkevät ja selkeät puheensa.
Niitä hän piti uupumatta paitsi poliittisissa tilaisuuksissa myös nuorisoseurassa ja kotiseutujuhlissa.
Pekkala oli poikkeuksellinen puhujalahjakkuus. Hän ei turvautunut kirjoitettuihin puheisiin arvokkaimmissakaan tilaisuuksissa sen jälkeen kun oli nuorena Mieluskylän nuorisoseuralla unohtanut yleisön edessä ulkoa opetellun ja tilaisuutta varten kirjoittamansa puheen.
Maalaistalon pojan koulunkäynti jäi keskikouluun, sillä sota kutsui nuorta miestä rintamalle. Sodan jälkeen taas jälleenrakennustyö kiehtoi.
Pekkala luki paljon, erityisesti sanomalehtiä ja valitsi poliittiseksi kodikseen isänsä lailla maalaisliiton. Nuoren miehen taidot huomattiin Haapavedellä. Hänelle kertyi nopeasti luottamustehtäviä.
Hän toimi myös vakuutustarkastajana, opettajana ja vuodesta 1952 Haapaveden Osuuspankinjohtajana.
Oli luonnollista, että tupailtojen hohdokasta esiintyjää ja kunnanvaltuutettua alettiin houkutella kansanedustajaehdokkaaksi.
Vuonna 1956 hänet oli valittu presidentin valitsijamieheksi, mutta poliittisen esikuvansa, oulaistelaisen Eeli Erkkilän asemaa Pekkala ei halunnut horjuttaa.
Pekkalasta tuli ehdokas vuoden 1966 eduskuntavaaleihin. Puoluehallituksen ja Keskustapuolueen Pohjois-Pohjanmaan piirijärjestön puheenjohtajaksikin nousseen Pekkalan valinta kansanedustajaksi toteutui kuitenkin vasta 1970, jolloin Johannes Virolaisen johtama keskustapuolue kärsi murskatappion.
Pekkala ja hänen läheinen puoluetoverinsa Matti Ruokola varmistivat valinnan kiertämällä Oulun vaalipiirissä sadoissa puhetilaisuuksissa. Työpari Pekkala-Ruokola teki merkittävää yhteiskunnallista uudistustyötä yli kymmenen vuotta.
Pekkala nousee puolueensa tohtoreiden - Urho Kekkonen, V. J. Sukselainen, Virolainen - jälkeen merkittävimpiin keskustalaisiin. Hän ei kirjoittanut paljon, mutta oli keskeinen puolueen uudistuspolitiikan toimija ja johtaja. Kansaneläkeuudistus ja kotihoidontuki tarvitsivat Pekkalaa tullakseen valmiiksi. Aluepolitiikka oli talouden rinnalla hänen mieliaiheitaan.
Pekkala oli punamultamiehiä ja puolueensa tiukimpia Kekkosen ulkopoliittisen linjan tukijoita, K-linjalaisia, vaikka oli vuonna 1964 Kouvolan puoluekokouksessa tehnyt ensimmäisenä ehdotuksen Virolaisesta puolueensa puheenjohtajaksi. Virolainen puolestaan suhtautui aluksi väheksyen Pekkalan kykyihin hoitaa valtiovarainministerin salkkua.
Pekkalan johtaessa seitsemän vuotta ministeriötä Suomen talous oli koko ajan tasapainossa.
Ministerinä Pekkala uuvutti rahananojat asiantuntemuksellaan. Häneltä pyydettiin lisärahaa jatkuvasti, myös veteraaneille. Tiukka talousmies kutsui kerran kenraali Lauri Sutelan luokseen ja ehdotti, että eikö voitaisi veteraaneille pienen korotuksen sijaan saadakin tunnusmerkki. Pian veteraanien rintapieliin alkoi ilmestyä tammenlehviä.
Pekkala oli taitava neuvottelija ja ratkoi vaikeita asioita eleettömästi. Raittiusmies Pekkalan ikävimpiin poliittisiin tehtäviin kuului hoitaa Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Ahti Karjalaisen eroprosessi.
Presidentti Mauno Koivisto olisi nimittänyt Pekkalan Suomen Pankkiin, mutta Pekkala valitsi kotiseudun ja Oulun läänin maaherran viran.
Ei ole sattumaa, että Pekkalan viimeinen puhe oli kotiseutuaiheinen. Eikä sekään ole sattumaa, että Raahessa on Rautaruukki ja Haapavedellä turvevoimala, ammattikoulu ja Pohjolan Maito.
Takametsien mies lähti omiensa keskeltä.
Tytti Isohookana-Asunmaa
Artikkelin lähde Kaleva