Artikkelin lähde Kaleva
Heidi Hietala
Kun vuosia on kiertänyt Oulun hautausmaata ja kertonut sen uumenissa lepäävistä suur-, raha-, teollisuuspohatta-, sota- ja kuvernöörismiehistä, alkaa tehdä mieli tutustua myös siihen toiseen Jumalan puutarhassa asuvaan puolikkaaseen: naisiin.
Näin kävi opas Tiina Mikkolalle, jota harmitti se, että oululaisnaisten tarinat olivat näkymättömiä. Jokaisen miehen takana kun on ainakin yksi nainen - äiti, vaimo, tytär, täti, sisko, mummo - joka mahdollistaa sen, että miehestä tulee se mikä hänestä tulee.
Ajatellaan vaikka Intiön lehdossa kivipaaden alla makaavaa ruotsinkielistä Mannerheim-ristin ritari Hjalmar Siilasvuota, jonka elämä olisi voinut olla erilainen ilman suomenkielistä Salli-vaimoa. Kun maan asevoimat alkoivat vaatia sotaherroilta suomen kielen osaamista, Salli pyysi Hjalmariaan kääntämään koepäivän aamuna Hufvudstadsbladetista yhden artikkelin suomeksi. Kaukaa viisas nainen - sattumalta kokeessa oli käännettävänä juuri sama artikkeli!
Siilasvuo osoitti kielitaitonsa ja sai valita asemapaikkansa. Hjalmar päätyi Ouluun, sillä kuten hän vaimolleen kirjoitti: "Kaupunki on tietämäni mukaan sekä kaunis että hauska."
Kun ajatus naisten omasta kierroksesta syntyi, Mikkola alkoi perehtyä oululaisnaisten historiaan. Rehtoritar Rakel Siilasvuohon, Hjalmarin ja Sallin tyttäreen, joka ennen täysi-ikäistymistään kaatoi sota-aikana suuria puita mottitalkoissa. Kotiopettajattareksi Ouluun tulleeseen, köyhään mutta sivistyneeseen sveitsittäreen Rösli Bernhardiin, joka nai rikkaaseen Snellmanin oululaissukuun syntyneen Albertin ja alkoi harjoittaa rouvasväen yhdistyksessä senaikaista sosiaalihuoltoa.
Erityistä lämpöä Mikkolan ääneen tulee, kun hän puhuu vähäväkisistä naisista, heistä, joilla ei ollut tukenaan isän nimeä tai aviomiehen rahoja. Esimerkiksi lottatyttösistä, Kakaravaaran koulumustereista tai vasemmistolaisesta Ellen Mäkelinistä, Yrjö Mäkelinin vaimosta, joka loikkasi vankeudesta päästyään rakentamaan uutta uljasta Neuvostoliittoa vuonna 1927, mutta kuoli sinne kahdeksan vuotta loikkaamisensa jälkeen.
Tällaisia tarinoita Oulun hautausmaa on pullollaan. Ja jokaisella kahden tunnin kierroksella niistä jää osa kertomatta, vaikka yrittäisi pitää tahdin reippaana.
Vaikka keskustelupalstoilla onkin puhuttu feministikierroksesta, sellaisesta ei suinkaan ole kysymys. Tai ehkä onkin, jos feminismiksi ymmärtää sen, että tarkoitus ei ole alentaa miehiä vaan nostaa naiset tasa-arvoisina heidän rinnalleen.
Artikkelin lähde Kaleva