Artikkelin lähde Kaleva
Lauri Hirvonen Kaleva
Muhos "Metsästäjää kiusaavat ympäristöviranomaiset, luonnonsuojelujärjestöt (kutsuvat itseään), poliitikot, virkamiehet, Euroopan unioni ja vielä yllättäen metsästysviranomaisetkin. Luovi siinä sitten heidän mielen mukaan, mutta kuka puolustaisi pientä metsästäjää?"
Näin kirjoittaa muhoslainen Asko Lampinen sähkökirjansa Rikollinen metsästäjä esipuheessa.
Lampisesta metsästäjiä pitäisi ruveta ymmärtämään paremmin. Teoksen tarinoissa metsästäjä on se hyvä tyyppi, ja ristiriidat juontuvat yhteiskunnan epäkohdista. Lampinen määrittelee teoksen metsästyspoliittiseksi kirjaksi, joka on maustettu vahvasti huumorilla. Mukana on piikikästä sarkasmia ja ironiaa.
"Uskoisin, että osa ihmisistä ei tykkää ja suuttuu siitä."
Lampinen on Suomen Metsästäjäliiton Oulun piirin toiminnanjohtaja. Hänen mukaansa keskustelukulttuuri metsästyksen ympärillä on vaisua, suorastaan surkeaa.
"Suomalainen metsästäjä on liian kiltti. Se ei osaa puolustaa itseään."
Lampisen mukaan ei riitä, että metsästäjät puhuvat keskenään. Heidän pitäisi tulla julkisuuteen ja lehtien palstoille ja haastaa "muut tahot, jotka haluavat metsästyksen yleensä kieltää ja lopettaa". Muilla tahoilla hän viittaa ympäristöministeriöön, Euroopan unioniin, metsästysviranomaisiin, Vihreisiin, Suomen Luonnonsuojeluliittoon ja BirdLife-järjestöön.
Lampinen on ottanut aktiivisesti kantaa metsästäjien näkökulmasta. Yleisönosastotekstejä on syntynyt esimerkiksi metsästysoikeuksista Sanginjoelle suunnitellulla suojelualueella ja Olvassuolle kaavaillussa kansallispuistossa.
Kynään on saanut tarttumaan myös metsähanhien metsästysrajoitukset ja ilveksen pyyntilupamäärät.
Kipinä kannanottoihin tulee rivimetsästäjiltä, jotka ottavat huolissaan Lampiseen yhteyttä.
"Suomalainenhan ei ota yhteyttä, jos ei ole ollut ihan pakko."
Kun Lampiselta kysyy kolmea suurinta epäkohtaa metsästykseen liittyen, löytyvät kaksi ensimmäistä heti: metsästysoikeuden turvaaminen suojelualueilla ja ampumaratojen sulkemiset. Jälkimmäiset ovat Lampisesta perustuneet liian suppeaan tutkimukseen. Pienriistan metsästyksellä ei puolestaan hänestä ole vaikutusta elinympäristön suojeluun.
Kolmantena asiana Lampinen mainitsee, ettei ymmärretä, kuinka paljon metsästäjät tekevät vapaaehtoistyötä. Tällaista ovat kolarihirvien jäljestäminen, riistalaskennat, pienpetopyynti ja osallistuminen etsintöihin.
Kirjassa käsittelyyn pääsevät myös muun muassa kanalintujen talvipyynti, aselupa-asiat ja metsästyskulttuurin harvinaistuminen.
Lampinen itse aloitti metsästyksen 13-vuotiaana. Saalis ei ole olennaista.
"Se on se suomalaisen miehen perusluonne, että reppu selkään ja yksin korpeen."
Lampisen mukaan nykyajan metsästäjällä voivat olla mukana niin perhe, poimuri kuin kamerakin.
"Se ei ole ihan sellaista kuin julkisuudessa annetaan joskus ymmärtää, että siellä ammutaan kaikkea liikkuvaa."
Lampinen toivoo, että tulevaisuudessa toimittaisiin yhteistuumin: metsästäjien ja muiden tahojen välisissä asioissa ei hänestä tarvitsisi olla vastakohta-asettelua.
"Toivoisin, että joskus siihen tilanteeseen päästäisiin. Mutta kyllä nyt on se metsästäjien ajojahti menossa. Se näkyy niin monessa paikassa."
Artikkelin lähde Kaleva