Artikkelin lähde Kaleva
Arto Kiuru
Muhos Muhoksella perheineen asuva mainossuunnittelija Kalle Kaukola on yksi harvoja Oulun talousalueella asuvia ammattikoulutuksen käyneitä kengitysseppiä.
"Kaksi varsaa pitäisi käydä kylillä vielä iltapäivällä vuolemassa", Kaukola paljastaa Muhoksen Honkalassa sijaitsevan kotitalonsa pihassa.
Kaukola kengittää kollegansa Ari Bordin kanssa hevosia tänään lauantaina Muhoksen Los Coyotes Ranchilla järjestettävillä Villin lännen markkinoilla.
"Omilla käsillä tekemisestä olen aina tykännyt, hevosten kengittäminen tuo hyvää vastapainoa mainossuunnittelijan päivätyölle", Kaukola sanoo.
Kengityssepät kuvataan villin lännen elokuvissa sekä sarjakuvissa usein parrakkaiksi raavaiksi miehiksi.
"Kengittäminen on kuitenkin hyvin raskasta työtä", Kiuruvedellä kengityssepäksi opiskellut Kaukola tiivistää.
Hevosia tiedetään kengitetyn Euroopassa jo hyvin pitkään. Ensimmäiset Euroopan alueelta löydetyt nauloin varustetut hevosenkengät taottiin pronssista tuhat vuotta sitten.
Pronssin syrjäytti myöhemmin rauta. Teollisesti hevosenkenkiä alettiin valmistaa 1800-luvun alussa.
"Samalla tapaa se rauta taivutetaan vasaralla muotoon kuin sata vuotta sitten", Kaukola tarkentaa.
Seppä ottaa kotipihalla vastaan seitsemänvuotiaan irlannin työhevosen Soodan, jonka perheen rouva Hanna-Kaisa Kaukola on taluttanut pihaan viereiseltä vieraslaitumelta.
"Hevonen pitää totutella ihan eläimen perushoidon kautta kengitystilanteeseen niin, ettei se sitten jalkoja tavallista pitempään ylhäällä pitäessään ala nykiä tai potkia", hän painottaa.
Paksuun nahkaessuun sonnustautunut Kaukola alkaa takoa lattarautaa alasimella.
Pilkukas tamma vierastelee pauketta aluksi, mutta pian se alkaa mutustella aamuisen rankkasateen kostuttamaa ruohikkoa.
"Kengityssepän työ on psykologista silmää vaativa palveluammatti, jossa on hyvä tulla toimeen monenlaisten ihmisten sekä hevosten kanssa", Kaukola pyörittelee.
Seppä puristaa rotevan työhevosen oikean etujalan jalkojensa väliin ja alkaa pian muotoilla kavion pohjaa raspilla.
"Omilla hevosilla minä aivan ensimmäisenä kengitystä harjoittelin, sitten kengitin tuttavien hevosia, minkä jälkeen lähti sitten sana muuallekin kiirimään", hän jatkaa.
Kengitysnäytöksessä Kaukola kuumatakoo kengät lännenkylän omistajan hevoselle.
Kuumakengityksessä hevosenkenkä kuumennetaan ahjossa tulipunaiseksi, minkä jälkeen tulikuuma rautakenkä painetaan hevosen kavioon.
"Jokainen kavio on erilainen, minkä takia myös jokainen tehdaskenkä täytyy lopulta vasaroida alasimella hevoselle oikein istuvaksi."
Kaviota vasten muovautuvan kuuman raudan lämpöä eläin ei kuitenkaan tunne. Stressaavinta kengitettävälle hevoselle on Kaukolan mukaan kavioista kengittäessä nouseva savu.
"Ulkopuoliset ärsykkeet on hyvä kengitystilanteessa minimoida, sillä tavalla seppä osoittaa hevoselle kunnioitusta", Kaukola kertoo.
Käyttöhevoset kengitetään kahdeksan viikon välein. Rautakenkä suojaa hevosen kaviota sora- tai hiekkateillä sekä antaa pitoa liukkailla pinnoilla.
Kaviot täytyy hoitaa kuntoon tai hevoset kengittää uudestaan silloin, kun kengät ovat käyneet pieniksi, kuluneet tai irronneet.
"Hevoset saattavat joskus laitumella vahingossa polkaista kengän pois itseltään tai laidunkaverilta", Kaukola sanoo.
Kengällä voidaan myös sairaus- ja tapaturmatapauksissa lievittää kipua.
"Joskus on viime hetken yöhälytyksiä tullut ravureilta ja ohjastajilta", Kaukola kertoo.
Artikkelin lähde Kaleva