Artikkelin lähde Kaleva
Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu Mennyttä ei käy muuttaminen, mutta sen aukkoja voi täydentää. Tämän ovat huomanneet sisarukset Kaisa Hautamäki ja Jorma Hemmi.
Kuluvana viikonloppuna he perheineen yhdessä Jouko- ja Markku-veljiensä kanssa istuvat yhteisen pöydän ääreen ja palaavat yhteisille juurille. Matkaa tehdään niin isä-Hanneksen sukuun kuin myös äiti-Kertun (o.s. Suorsa) perhehistoriaan.
Ajankohta on muutoinkin juhlan arvoinen: tänään on sisarusparven esikoisen Jorman 70-vuotispäivä, Kaisan kuusi vuosikymmentä täyttyvät keskiviikkona.
Hemmin perheen tarina on tallentunut myös muille Jorman äidistään kirjoittamassa elämäkertateoksessa. Kerttu Hemmi teki luottamustoimissaan, niin yhdistystasolla kuin eduskunnassa, merkittävän työn kanssaihmisten elämän kohentajana.
Kerttu Hemmi hävisi yhden henkilökohtaiseksikin nähtävän taistelun: idyllinen puutalojen Tuira, joka oli ollut jo hänen lapsuutensa maisemaa, sai uuden asemakaavan, jossa kivikolossit valtasivat vehreät pihat.
Kaisa ja Jorma muistelevatkin lämpimästi pitkäaikaista kotitaloa ja naapurustoa Kallentiellä, Madridiksi kutsutulla alueella Tuiraa.
"Me lähdettiin Madridista mutta Madrid ei meistä", Kaisa Hautamäki toteaa.
"Se oli hyvin viehättävä alue, jokaisen puutarha hyvin hoidettu", Jorma Hemmi kertoo. "Samalla sabluunallahan ne talot oli tehty: piharakennus liitereineen tontin toisella laidalla."
Hemmien kokoontumisessa viikonloppuna kerrotaan ääneen paljon sellaista, joka on osalle läsnäolijoista uutta; sisarukset ovat asuneet aikuiselämänsä verraten etäällä toisistaan ja vähin kontaktein elämän kuljetettua kutakin omaa uomaansa.
Tämä aukkojen täydentäminen koskee niin seurueen nuorimpia, mutta myös sisaruksia, Kaisa Hautamäki arvelee.
"Minä olen oppinut tuntemaan Jormankin vasta aikuisiällä", hän paljastaa. "Minulla on hänestä lapsuusvuosilta vain vähän muistikuvia."
Suurimmaksi selitykseksi Hautamäki kertoo sen, että veljeskolmikko asui pitkät kesät vieraissa, myyntipäällikkö Hannes Hemmin työmatkoillaan tapaamissa perheissä.
"Isällä oli sellainen ’pois pahanteosta kaupungissa’ -ajatus", sisar uumoilee.
Sinänsä tämä ei ollut outoa, asuivathan monet maaseudun lahjakkaat lapset talvet koulukortteereissa ympäri Oulua tultuaan osaksi kaupungin maineikasta opintietä.
Silti Hautamäki myöntää surevansa asiaa.
"Ymmärrän että aika - ja vanhemmuus - oli toista, mutta en itse olisi voinut kuvitella lähettäväni 11-vuotiaan kesäviikoiksi pois kotoa."
Jorma Hemmille Haapaveden Vaitiniemen kesäpaikasta tuli tärkeä. "Nehän isä ja äiti laskeskelivat väärin: olin siellä pian kaikki joulu- ja pääsiäislomatkin. Se oli toinen koti."
Hän arvelee vanhempiensa maksaneen aluksi ylläpidosta.
"Tein siellä ihan miesten töitä ja tätä arvostettiin. Viimeisinä kesinä taisi olla taskussa joitakin seteleitä sieltä lähtiessä."
Hautamäki muistelee varhaislapsuuttaan lämpimin ajatuksin. "Se oli turvallista aikaa, kotona asui apulainen, joka oli aina läsnä vaikka vanhemmilla oli oma kiireinen työnsä."
Tilanne muuttui kuitenkin rajusti. "Ollessani 11-vuotias apulainen laitettiin pois, sillä äidin mielestä olin niin tomera kodin töissä."
Tytär hoiti isoa omakotitaloa yksin, kun molemmat vanhemmat olivat paljolti tien päällä.
"Arvostin äidin työtä niin paljon, että kilttinä tyttönä sopeuduin tilanteeseen. Silti puhuisin heitteillejätöstä, vaikka se pahalta kuulostaakin."
Veljillä oli tuossa vaiheessa jo paljolti oma maailmansa. Jorman elämäntyö kuljetti pitkin maata: muun muassa Kainuuseen ja Ranualle, jossa hän oli aloittamassa eläinpuiston toimintaa.
Matkailusta maamme ensimmäisen väitöksen tehnyt Hemmi ryhtyi 1985 yrittäjäksi.
"Ostin ja saneerasin Naapurinvaaran tanssilavan, mutta kohtaloksi tuli 1990-luvun lama. Tuli tanssittua vaimon kanssa kallein viimeinen valssi jonka voi tanssia: konkurssi."
Tämän jälkeen miehen piti kiireisenä muun muassa dosentuuri Lapin yliopistossa.
"Tässä elämänvaiheessa: vähän rakentelen ja nikkaroin", eläkeläisen elämään jo tottunut Hemmi kertoo.
Kaisalle sen sijaan on koittamassa vapaarouvan aika: opetustyötä uudessa Kastellin koulussa on jäljellä vain tovi. Kirjat ja kirjoittaminen saavat paremmin sijansa.
Mitä hemmiläisyyttä löydätte itsestänne?
"Isältä olen saanut tietynlaista sitkeyttä, varmaankin kirjoittamisen helppous on tullut äidin geeneistä", Jorma tuumii.
"Oman ja lähihistorian tunteminen on periytynyt kodin arvona", Kaisa toteaa.
"Vaikka olenkin äidinkielen opettaja, olen halunnut oppilaiden saavan kaunokirjallisuuden kautta näkökulmaa historiaan."
Artikkelin lähde Kaleva