Artikkelin lähde Kaleva
Elojazz-festivaali. Head to Head, Timo Lassy Band ja Tuomo Rauhalan patiolla Oulussa 1.8.
Elojazzin pääpaikka Rauhalan patio oli perjantain alkuillasta täynnä iloista juhlamieltä ja musiikinystäviä. Helteiden jälkeen aurinko lämmitti mukavasti pihaa ja tunnelma oli kotoisa.
Pihamaan hyvä akustiikka takasi, että musiikki soi joka kolkkaan miellyttävästi.
Festivaalijohtaja Jukka Eskola astui muusikkona esiin Head to Head -kvintetin lavadebyytissä. Hänen kirittäjänään soitti Verneri Pohjola. Yhtye testasi tässä "mahdotonta asetelmaa" eli voiko pikkuyhtyeessä soittaa kaksi trumpetistia.
Trumpetistien soitto ei tietenkään ollut samasta puusta: ilmeisiä eroja oli jo soinnissa ja improvisaatiotyylissä. Vaihto flyygelitorveen vielä lisäsi sävykirjoa.
Kovin ankaraa kilvansoittoa ei syntynyt vaan veljellisen leikkisää, toista kuuntelevaa ja soinnilliseen amalgaamiin tähtäävää musisointia. Siinä sivussa tuli selväksi, että "ahdaskin" intervalli, sekunti, soi kauniisti.
Mika Kallion ja Antti Lötjösen rytmiryhmä väkevine grooveineen oli yhtyeen moottori. Kitaristi Teemu Viinikaisen eläväinen soitto ja pettämätön nyanssien taju sitoi kokonaisuuden yhteen.
Timo Lassy Band oli monien odottama vieras. Tenorisaksofonisti Lassy on yhdessä rumpali Teppo Mäkysen kanssa koostanut jazzin, soulin sekä rhythm and bluesin aineksista tyylin, joka miellyttää niin tanssikansaa kuin uteliaita kuuntelijoitakin.
Karismaattinen Lassy esiintyy ensisijaisesti yleisölle, vastoin sellaista ehkä jo katoamassa olevaa asennetta, jonka mukaan soitetaan niin kuin itsestä hyvältä tuntuu miettimättä sen kummemmin muiden viihtymistä.
Selkeät kappalerakenteet, iskevät riffit ja melodianpätkät ja tanssittavuus purivatkin patioyleisöön tehokkaasti.
Tunnelma sähköistyi entisestään kun yhtyeen solistiksi tuli milanolaistunut newyorkilainen laulaja Joyce Elaine Yuille. Hänen äänessään oli ripaus Nina Simonea ja tulkinnassa riittävästi voimaa ja sävyjä.
Hetkittäin yhtye tuntui juuttuvan liian pitkäksi aikaa yksinkertaiseen riffiin. Rytmi oli kuitenkin sille kaikki kaikessa, ja riffiä seurannut upea melodialinja tai yllättävä bebop-hurjastelu paikkasivat tilanteen.
Kun Tuomo Prättälä esiintyi Ilmiliekki-kvartetin kanssa Elojazzeilla yhdeksän vuotta sitten, harva silloisesta yleisöstä olisi osannut kuvitella, millaisena artisti palaa festivaalille. Jazzpianisti muuntui tyylikkääksi laulaja-multi-instrumentalistiksi, joka hallitsee retrosoulin kuviot.
Elojazzeilla Tuomo-yhtyeen soitinarsenaali oli aiempaa sähköisempi. Syntikat olivat valttia: muhevat 80-lukulaiset soinnit toivat musiikkiin tilan tuntua.
Tuomon uudet kappaleet olivat ensi kuulemalta aiempia ytimekkäämpiä ja tarttuvampia. Kaoottisen metallinen avusnumero kylläkin säikäytti, mutta niin taisi olla tarkoituskin.
Lakoniseen antisankarin tyyliin Tuomo totesi hienon balladin jälkeen, että nyt loppuivat itkuvirret ja vuorossa on diskoa. Edes loppuillan sade ei latistanut tanssitunnelmia.
Juha Sutela
Artikkelin lähde Kaleva