Valmista ei tule koskaan

Daniel Wallenius
Jukka-Pekka Moilanen kuvat
Kaleva
Oulu Pirkko ja Jaakko Kuusijärvi hankkivat 40 vuotta sitten 5 000-neliöisen peltotontin Oulun Kiviniemestä ja rakensivat sille talon.
"Ihan ensimmäiseksi mies lainasi naapurista traktorin ja kynti koko tontin", Pirkko Kuusijärvi muistelee.
Tontille piti saada kasvamaan edes jotain.
"Minä laitoin tilliä, eikä se siitä lähtenyt."
Puutarhuri teki perheelle suunnitelmat uudesta pihasta. Sen jälkeen pariskunta on lähtenyt muokkaamaan pihaa mieleisekseen vähän kerrallaan.
"Sen mukaan, mitä mieleen on tullut", Pirkko Kuusijärvi sanoo.
Nyt puistomaisessa puutarhassa kasvaa lukematon määrä kukkia, pensaita ja puita. Tarkkaa arviota lajien määrästä on mahdotonta antaa, mutta Kuusijärvet arvioivat pihalta löytyvän 200-300 eri lajiketta.
"Ei se nyt vielä mitään ole. Kävimme Iisalmessa puutarhassa, jossa niitä oli yli 600", Pirkko Kuusjärvi kertoo.
Satoa puutarhassa tuottavat kaksi kasvimaata ja omenapuut. Marjapensaitakin on runsaasti.
"Syömme puutarhan sadon itse. Marjoja tulee aika paljon", Jaakko Kuusjärvi toteaa.
Kasvien lisäksi puutarhaa koristavat erilaiset veistokset. Heti pihaan tullessa on suuri sateenkaari, jonka päässä on suihkulähde.
Pirkko Kuusijärvi väittää sen olevan pihan ainut oikea taideteos. Loppu on itsetehtyä.
Koko suurta puutarhaa kiertää hiekkapolku, jota koristavat kasvien lehtien muotoon valetut betonilaatat. Polku kulkee myös puuportin läpi, ja sen varrella on kirjava joukko erilaisia veistoksia.
Pihan takanurkassa on yli jääneistä pihalaatoista rakennettu kupolimainen torni. Siihen on Jaakko Kuusjärven mukaan haettu inspiraatiota Kambodžassa sijaitsevasta Angkor watin temppelistä.
Hallitsevin elementti ovat suuret pajusta punotut veistokset. Keskellä pihaa olevalla entisellä tenniskentällä on keskitytty suuriin geometrisiin muotoihin, mutta löytyy pihalta yksi luonnollisen kokoinen nainenkin.
Veistokset saivat alkunsa Pirkko Kuusjärven käymältä pajutyökurssilta.
"Joku harrastus piti saada, kun jäin eläkkeelle."
Pajutöiden lisäksi Pirkko Kuusjärvi on käynyt lasitöihin liittyvän kurssin. Myös sen innoittamana syntyneitä töitä on puutarhassa.
Kuusjärvet käyttävät puutarhassa kaiken vapaa-aikansa.
Piha on parin yhteinen harrastus. Pirkko hoitaa kasvit, Jaakko maansiirtotyöt, nurmikon ja pensasaidat.
Kuusjärvet myös esittelevät pihaansa mielellään. Siitä on tehty kuvakirja ja puutarhapäivänä on pidetty avoimia ovia. Viime vuonna kävijöitä oli vieraskirjan mukaan 136. Portit ovat avoinna jälleen tulevana sunnuntaina.
"Kun tätä on hartaudella rakentanut, niin eihän sitä kiva ole piilossakaan pitää", Pirkko Kuusjärvi naurahtaa.
Pihaa muokataan jatkossakin sen mukaan, mitä mieleen sattuu juolahtamaan.
"Ei kai tämä koskaan valmis ole. Korkeintaan sitten, kun voimat eivät enää riitä", Pirkko Kuusjärvi pohtii.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva