Muutakin kuin pottuviinaa

Miika Manninen Kaleva
Tyrnävä Tyrnävän Perunaviinatehtaan eli Shaman Spirits Oy Ltd:n tuloksesta noin 15 prosenttia muodostuu tällä hetkellä alkoholittomien tuotteiden myynnistä.
Viinatehtailija Riku Räätärin mukaan alkoholittomien tuotteiden osuus kasvaa tulevaisuudessa vielä lisää.
Yrityksen päätoimiala on kuitenkin edelleen alkoholin tislaaminen ja alkoholisekoitusten valmistaminen.
"Alkoholitoimiala on kuitenkin vaikea ala. Sillä pärjääminen pakottaa meidät miettimään kuitenkin myös muita tuotteita", Räätäri toteaa.
Hänen mukaansa esimerkiksi pienet markkinat ja suomalainen alkoholilainsäädäntö vaikeuttavat yksityisen toimijan liiketoimintaa.
Tyrnävän tehtaan valmistamia tuotteita menee kotimaan lisäksi kansainvälisille markkinoille. Merkittävimmät vientimaat ovat Saksa, Espanja ja Alankomaat.
"Yllättäen esimerkiksi Alankomaihin menee sellaisia tuotteita, jotka maistuvat myös suomalaisen suussa."
Alkoholinkulutuksen trendit ovat yleisesti muuttuneet Suomessa miedompia alkoholijuomia, esimerkiksi viinejä suosiviksi.
Shaman Spirits Oy Ltd:n yksi tärkeimpiä painopisteitä tällä hetkellä on mietojen alkoholijuomien valmistaminen.
Tämän hetken trendi - ja läpimenotuote ovat nimenomaan karkkishotit.
Tyrnävän Perunaviinatehtaalla valmistettavat karkkishottijuomat suunnittelee Varkaudesta lähtöisin oleva yhteistyökumppani Sertico Trading Ltd Oy.
Räätärin mukaan Tyrnävän tehtaan muuttunut painopiste ei ole kuitenkaan suoraa seurausta nautiskelutrendien muutoksesta.
"Haluamme tuottaa asiakkaille hyviä tuotteita. Karkkishottien ottaminen valikoimaan on pitkän kehityskulun tulosta."
Räätärin mukaan markkinoilla ei voi koskaan tietää etukäteen, mikä lyö lopulta läpi.
Perunaviinatehtaan toiminta muodostuu kahdesta eri prosessista. Toisessa valmistetaan ja pullotetaan alkoholisekoituksia, toisessa tislataan viinaa.
Tislauksessa yksi pääraaka-aineista on edelleen peruna, josta viinatehdas on tullut alunperin tunnetuksi.
Perunan korkea hinta ei Räätärin mukaan vaikuta tällä hetkellä tehtaan toimintaan juuri millään tavalla.
Hänen mukaansa peruna on jo lähtökohtaisesti kalliimpi raaka-aine kuin esimerkiksi vilja.
Perunapirtun menekki ei hänen mukaansa ole tänä päivänä enää niin suurta kuin aiemmin, vaikka tuotteita edelleen valmistetaan.
"Emme tislaa alkoholia perunasta ellei se tuo juomaan jotain lisäarvoa."
Kuumana käyvä alkoholipoliittinen keskustelu ei Räätärin mukaan ole vaikuttanut tehtaan toimintaan, suuntaan taikka toiseen.
Räätäri kokee kuitenkin harmillisena suomalaisen alkoholikulttuurin.
"Alkoholi on meille tabu. Meillä on jäänteitä kieltolaki-ajattelusta. Alkoholia ei koeta arkisena tuotteena vaan kiellettynä hedelmänä."
Tämä vääristää Räätärin mukaan suomalaista alkoholinkulutusta.
Yhteistyökumppani Daniel Farzan Sertico Trading Ltd Oy:stä lisää, että verotusta kiristämällä kuluttajat ajetaan halpamaihin ja sillä nostetaan lopulta alkoholin kokonaiskulutusta.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva