Artikkelin lähde Kaleva
Matti Salminen: Pentti Haanpään tarina. Into 2013.
novellikokoelma
Pentti Haanpää: Ilmeitä isänmaan kasvoilla. Toim. Matti Salminen. Into 2013.
Pentti Haanpäästä (1905-1955) ei ole vähään aikaan puhuttu. Hänet on ikään kuin itsestään selvänä haudattu Piippolan multaan ja teoksiinsa. Nyt hän kääntyy toiseen asentoon.
Yrjö Kallisen elämäkerrallaan (2011) tunnetuksi tullut tietokirjailija on tarttunut Aleksis Kiven ohella Suomen tärkeimpään kirjailijaan, kuten Paavo Haavikko aikoinaan Haanpään määritteli.
Salminen ilmoittaa lähtökohdakseen sen, ettei Haanpäästä ole julkaistu kattavaa elämäkertaa.
Salminen viittaa useasti Eino Kauppisen "puolielämäkertaan" eli vuonna 1966 ilmestyneeseen selvitykseen kirjailijan nuoruuden vaiheista. Se päättyy vuoteen 1930, jolloin Haanpään rajuin ja yhteiskunnallisin vaihe alkoi Noitaympyröineen, Vääpeli Satoineen ja satoine novelleineen. Hän ei uskaltanut jatkaa, vaikka Salmisen mukaan hän kyllä yritti.
Elämäkerran läpitunkevana linjana on Kauppisen tuomitseminen. Haanpään kustannusvirkailijana Otavassa toiminut oikeistolainen maisteri sensuroi kirjailijaa muun muassa Juttujen eri painoksissa ja novellikokoelmissa. Vakavin syytös on Haanpää-tutkimuksen vahingoittaminen aineistoa pimittämällä.
Kauppinen "takavarikoi" leskeltä, Aili Haanpäältä, hautajaisiltana 1955 jäämistöä tutkimustaan varten ja makasi sen päällä koiran lailla, kunnes 70-luvun puolivälin hälyn myötä joutui luovuttamaan sen SKS:n kirjallisuusarkistoon. Mutta siinä ei ollut kaikki, osan hän kätki kuolemaansa, vuoteen 2001 asti. Kirjoittaja on nyt kaivanut aarteen esiin.
Salminen on tehnyt valtavan työn penkoessaan arkistoista piilossa ollutta Haanpää-aineistoa. Hän on kelannut mikrofilmeiltä ja selannut vuosikerroista esiin Haanpään lehtitekstit, joita on satoja.
Urakka olisi pitänyt tehdä ajat sitten, mutta kukaan ei ole tahtonut tai jaksanut. Tarkat tiedot novellien ja kertomusten julkaisusta ajankohtineen antavat uuden kuvan Haanpään maailmankatsomuksesta ja yhteyksistä.
Haanpään tyttären Elsa Hyvärisen kuolema 1997 toi esiin vielä uuden kerrostuman paitsi esineistöä myös papereita muisti- ja päiväkirjoineen. Kaikki tämä aineisto on nyt onneksi Haanpää-museossa Piippolassa.
Ongelma Salmisen teoksessa on lähdeluettelon puute. Jos on tarkemmin kiinnostunut jostakin detaljista, se pitää itse kaivaa arkistoista vaivalloisesti esiin.
Kirjallisuudentutkijoita Salminen hieman nokittelee. Tutkijat ovat tyytyneet kustantajien valintoihin ja tehneet siten vääriä johtopäätöksiä. Tämä kritiikki on ansaittua.
Salminen itse väittää Kaaleppi Köyhkänää (1937) Haanpään huonoimmaksi romaaniksi. Kyseessä ei tosin ole romaani, vaan kertomus, joka päättyy novellistisesti päähenkilön kuolemaan. Se otti osaa WSOY:n pienoisromaanikilpailuun, jonka Mika Waltari voitti kohuteoksellaan Vieras mies tuli taloon.
Salmisen teoksen ansioita on isän, Mikko Haanpään, nostaminen pojan arvojen lähteeksi. Hän on käynyt läpi Mikon lehtitekstit 30-luvulta, joista käy ilmi hänen olleen kivenkova köyhän kansan puolustaja. Nuorena hän oli ollut sosialisti, sitten pienviljelijäpuolueen nokkamiehiä ja lopulta maalaisliittolainen. Salmisen mukaan Pentin innoittaja istui kotitalon, Nivalan pirtissä.
Salminen on suivaantunut pitkälliseen taisteluun Pentti Haanpään poliittisista näkemyksistä. Hän itse todistaa, että mies oli vasemmistolainen. Hänellä oli yhteyksiä muihin kirjailijaryhmä Kiilan jäseniin, ennen kaikkea Arvo Turtiaiseen, mutta myös amerikansuomalaisiin kommunisteihin, joista osa oli hänen sukulaisiaan. Kiinteä side oli myös meänmaalaiseen vasemmistososiaalidemokraattiin Sigurd Klockareen.
Lähteiden läpikäynti tuo esiin Haanpään suhteen kahteen naiseen. Avioliitto Aili Karjalaisen kanssa ei ollut onnellinen. Tytär Elsan syntymä äidin yksipuolisella päätöksellä ajoi isän pitkälliseen ryyppykierteeseen. Ailin ihanteet olivat kaukana miehen maailmankatsomuksesta. Kuoleman jälkeen vaimo otti hanakasti osaa kirjailijan valkaisuyritykseen Kauppisen johdolla.
Haanpään toinen nainen oli Suomi-Kiina-seuran sihteeri Aune Laurikainen, Moskovan puoluekoulun ja vankilan käynyt kommunisti. Niin vain Kiinan matkalla 1953 rakastuttiin.
Ailin katkerasta mustasukkaisuudesta ja valvontakomissiosta (mukaan oli värvätty Piippolan posti) huolimatta suhde kesti Haanpään elämän loppuun asti.
Salminen on saanut käsiinsä toistakymmentä Haanpään Laurikaiselle kirjoittamaa kirjettä. Osa niistä on todella lempeä paperipussissa. Harvoin saa lukea yhtä herkkää miehistä rakkaudentunnustusta.
Rinnan elämäkerran kanssa Haanpään tekijänoikeudet hankkinut Into julkaisee novellikokoelman. Tämä on Haanpään alkuperäisen suunnitelman mukainen 30-luvun pulaa ja lapualaisterroria käsittelevä teos, jota ei sosiaalidemokraattinen Kansanvalta aikanaan 1933 julkaissut.
Sisällysluettelo on vasta nyt löytynyt Kauppisen kätköistä. Mies sensuroi osan teksteistä kokonaan ja hajotti loput kuin akanat tuuleen Haanpään kuolemanjälkeisiin koottuihin.
Bonuksena on täysin uusi novelli Herra tohtori, kirkko ja Porvarin jäniskoira, joka on hurja isku vasten pappien ja porvarien kuonoa. Pitäjän kauppiaalla on niin suuri arvovalta, että tuo itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen jahtikoiransa. Lopulta peto nostaa koipensa lirauttaen alttarilla rukoilevan lapualaispapin mustalle kaprokille.
Kari Sallamaa
Artikkelin lähde Kaleva