Bussilla suoraan taiteen äärelle

Oulun taiteilijaseuran 50-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin kuuluva Taidelinjat-ympäristötaidenäyttely avautui perjantai-iltana teemaan sopivasti bussikuljetuksella. Onnikan ovella jokainen matkalainen sai eväspussin pillimehuineen ja sämpylöineen. Tunnelma oli innokkaan odottava kuin koulun syysretkelle lähtevillä.
Taidelinjat haluaa yhdistää Uuden Oulun asukkaita taiteen ja joukkoliikenteen välityksellä.
Seitsemän taiteilijan tai taiteilijaryhmän teokset levittäytyvät laajalle alueelle. Pohjoisimmat työt löytyvät Kellosta ja Jäälistä, eteläisimmät lentokentältä ja Lentokentäntien varrelta. Uusi Oulu on iso kaupunki - ainakin pinta- alaltaan.
Ajatus tuoda taidetta kaupungin eri alueille juuri joukkoliikennereittien varrelle on oivaltava. Äärilaidat yhdistyvät ja samalla huomio kiinnittyy yhteen tämän kaupungin kestopuheenaiheista ja -ongelmistakin: joukkoliikenteen saatavuuteen, aikatauluihin, hintoihin... Jos Oulu oikeasti tahtoo olla iso kaupunki, myös joukkoliikenteen on toimittava.
Taidelinjojen taiteilijoilla on käytössään laaja keinovalikoima. Paikan historiaan ja juuriin liittyvät kysymykset nousevat esiin monessa työssä.
Anja Kurikka on maalannut bussikatoksiin otteita paikallisten kirjailijoiden teksteistä, Anni Arffman poiminut Kanssaodottajat- teoksensa aikamatkalaiset vanhoista valokuvista. Johanna Huhtamaa ja Hanna Schroderus luovat uuden Oulun alueelta poimituista kasveista pienen keitaan keskelle asvalttiviidakkoa Merikoskenkadulla.
Pia Hentusen ja Dave Lawrencen ääniteos Virastotalon lipalla herättää henkiin menneen ajan kulkuneuvoineen ja ihmisäänineen. Akustisesti paikka on aika haastava ja kannattaa muistaa, että teoksessa on myös hiljaiset hetkensä.
Lentäen kaupunkiin saapuva saa nähdä ajopuun kauneuden Johanna Pöykön teoksessa lentoaseman pysäkillä. Jorma Styng ja KorpiKomppania hyödyntävät teknologiaa: linjan 20 pysäkeiltä löytyvät punaisesta julisteesta QR-koodit, joiden avulla voi katsoa ryhmän tekemiä videoita YouTubesta.
Helena Kankaansyrjän viime kesänä pihanäyttelyssä nuottasaarelaista puutarhaa vartioinut Pihatonttu on siirtynyt kaupungin ytimeen ja seisoo nyt Franzenin puiston kulmalla Suomen Pankkia silmäten.
Puistot ovat kaupunkilaisten yhteisiä pihoja. Lisää taidetta linjoille toistekin, kiitos!
Leena Kangas
Taidelinjat-ympäristötaidetapahtuma bussipysäkeillä ja -reiteillä eri puolilla uutta Oulua 31.8. saakka. Teosten sijainnit osoitteesta: ots.artoulu.fi/taidelinjat/



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva