Ökyasuntoja rannoille ja raunioille

Antti Goman Kaleva
Oulu Oulun kalleimmat asunnot rakennetaan nykyisille raunioille. Huoneistokeskuksen Oulun myyntijohtaja Hannu Hietala arvioi, että kun ydinkeskustan uudet asunnot valmistuvat, niiden neliöhinta nousee jopa 5 000-6 000 euroon. Kattohuoneistot, joissa on lisävarustelua, voivat olla sitäkin kalliimpia.
Esimerkiksi Diakonissalaitoksen vanhalle tontille rakennettavan Sofian neliöhinnat vaihtelevat 3 900 euron ja reilun 5 000 euron välillä.
Oulun OP Kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Timo Jormakka arvioi, että myös rautatieaseman lähelle rakennettavien asuntojen hinnat nousevat korkeiksi.
Keskustan ohella kalleimmat asunnot rakennetaan tulevina vuosina samalle suunnalle, josta on tähänkin asti maksettu suolaisimmat neliöhinnat. Esimerkiksi Toppilansalmeen on valmistumassa asuntoja, joiden neliöhinnat ovat 4 000 euron paremmalla puolella.
Hietalan mukaan uusien asuntojen neliöhinta nousee järkiään yli 3 000 euron jos ne rakennetaan edes keskustan liepeille.
Alkuvuonna uusia asuntoja myytiin yli 4 000 euron neliöhinnalla ainakin Merijalinrannasta, Toppilansalmesta ja Heinäpäästä.
Neliöhinnat vaihtelevat usein huimasti jo saman taloyhtiön sisällä. Esimerkiksi Merijalinrannassa kalleimmista jokinäkymä-asunnoista saa pulittaa 5 500 euroa neliöltä, kun Koskitien puolella alakerrosten asuntoihin pääsee käsiksi noin 3 000 euron neliöhinnalla. Ydinkeskustassa erotus ei ole niin suuri: Yläkerran kolmio Sofiasta maksaa "vain" 1 000 euroa enemmän neliöltä kuin katutason vastaava.
Tulevaisuuden Oulun ökyasunnot rakennetaan ydinkeskustaan ja joen alajuoksulle. Jormakka arvioi, että Toppilansalmen ja -saaren rannoille viimeisinä valmistuvat talot voivat olla naapureitaan hintavampia.
Hietalan mielestä yksi tulevaisuuden arvoalue voisi olla Hietasaaressa. Hänen mielestään Hietasaaren-Toppilansalmen aluetta pitäisi hyödyntää paremmin vähän samaan tapaan kuin Kuopion Saaristokaupungissa, jotta Oulu saisi houkuteltua hyviä veronmaksajia.
"Minä ruoppaisin ne salmet auki, että ihmiset pääsisivät veneellä aamukahville kauppatorille."
Jormakka nostaa esille Pateniemen vanhan saha-alueen.
"Kun maat puhdistetaan, sinne voisi saada kivoja asuntoja."
Tällä hetkellä uusien asuntojen kauppa näyttää aavistuksen alavireiseltä, sillä uusista asunnoista pyydetään nyt hieman vähemmän kuin alkuvuodesta. Uudesta kerrostaloasunnosta pyydetään nyt Oulussa 3 007 euroa, kun alkuvuodesta keskimääräinen neliöhinta oli 3 019 euroa.
Tilastokeskus ei selvitä uusien asuntojen myyntihintoja erikseen Oulun seudulta.
Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat jatkavat laskuaan.
Oulu on koko maassa ainoa tilastoitu kaupunki tai alue, jossa myyntihinnat ovat alle vuoden 2010 tason. Neliö vanhaa kerrostaloasuntoa maksoi kesäkuussa 1 648 euroa, mikä on 99 prosenttia vuoden 2010 tasosta.
Muu Pohjois-Suomikin menestyy vertailussa Oulua paremmin.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva