Tekun taloon perheasuntoja

Veera Adolfsen Kaleva
Oulu Tekeillä oleva asemakaavamuutos muuttaisi Albertinkuja 20:ssa sijaitsevan entisen teknillisen oppilaitoksen asuinrakennukseksi.
Oulun kaupungin asemakaavapäällikkö Matti Karhula kertoo, että myös Tekun talona tunnetun rakennuksen ulkonäkö muuttuu suunnitellussa asemakaavassa hieman.
"Julkisivun muutoksissa noudatetaan rakennusajan henkeä ja rakennuksen omaa tyyliä."
Asumismukavuuden lisäämiseksi taloon on suunnitelmissa lisätä ranskalaisia parvekkeita, jotka olivat suosittuja 1940-luvun rakennuksissa. Myös katon ulkoasu menee uusiksi, kun vanhat ullakkovarastot muutetaan asunnoiksi.
Uudessa asemakaavassa funktionalistista tyyliä edustava, vuonna 1940 valmistunut rakennus suojellaan. Sen vuoksi kaavalla voidaan säädellä myös sisätiloihin tehtäviä muutoksia.
Karhulan mukaan rakennuksen suuri porrashuone on rakennushistoriallisesti arvokas yksityiskohta, joka halutaan suojella erikseen. Muuten remontoijat saavat vapaat kädet.
Rakennushistoriallisesti arvokkaan mutta huonokuntoisen Tekun talon omistaa Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk).
Talo on viimeksi ollut ammattikorkeakoulun hallinnon käytössä, mutta se tyhjennettiin kaksi vuotta sitten sisäilmaongelmien vuoksi.
Osekkin yhtymähallitus käsitteli jopa mahdollisuutta hakea talolle purkulupaa, mutta päätyi kuitenkin etsimään sille ostajan. Rakennusyhtiö Peab Oy:n kanssa solmittu ehdollinen kauppa astuu voimaan, kun Tekun talon asumiskäytön salliva asemakaavamuutos hyväksytään.
Peabin aluejohtaja Raimo Hätälä kertoo, että yhtiö on valmis aloittamaan rakennustyöt heti, kun asemakaava sen sallii.
"Taloon on suunniteltu perheasuntoja. Väljälle asumiselle keskustan lähellä on kysyntää."
Hätälä sanoo, että Peab aikoo tehdä huonokuntoiselle talolle "erittäin perusteellisen peruskorjauksen". Hän ennakoi, että ulkoseiniä lukuun ottamatta jokseenkin kaikki joudutaan purkamaan ja rakentamaan uudelleen.
Asemakaavamuutos koskee koko korttelia. Tekun talon vieressä sijaitseva Lahdenperänpuisto kunnostetaan kaavaehdotuksessa viihtyisäksi oleskelupuistoksi.
Lisäksi talon edessä kulkeva Albertinkuja peruskorjataan, ja sen liikennejärjestelyjä rukataan. Uudistus on Karhulan mukaan kuitenkin vielä suunnitteluvaiheessa.
Alun perin asemakaavamuutoksen piti tulla lainvoimaiseksi ensi maaliskuussa. Karhula ennakoi, että sen valmistelussa voi kestää pidempään.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva