Artikkelin lähde Kaleva
Jussi Pesonen
Tapio Maikkola kuvat
Kaleva
Pudasjärvi Vihreää joka puolella - koivut ja männyt kasvavat sovussa, reunustavat kapeaa kujaa. Sitä pitkin kävellessä näkee soisen peltoaukean yli edessä aukeavalle Jaurakaisjärvelle. Puut kohisevat ja järven yltä kuuluu joutsenen toitotus.
Voiko kansallisromanttisempaa hetkeä ollakaan?
Sitten kujaa pitkin juoksee vaaleahiuksinen poika sinivalkoisessa asussa ja heittää pellolle keihään. Vielä kun olisi taistelevia metsoja.
Keihäs putoaa maahan melkein kuudenkymmenen metrin päässä. Mitan kertoo ruohoa kasvavalle pellolle pystytetty risu. Pari metriä pitemmälle ja keihäs uppoaisi horsmien sekaan.
Niitä täytyy varmaan kaataa tieltä pois?
"Ei se auta kohta, kun järveen lentää", keihäänheittäjän isä Arto Kuurola sanoo.
Sinne olisi vielä kymmenisen metriä varaa. Se täyttyisi jo nyt, jos Heikki Kuurola heittäisi kisakeihäällään. Harjoituskepit lentävät hankalammin.
Kuurolan talolle Pudasjärven laitamailla ajetaan hiekkatietä pitkin. Siellä on punainen tupa ja kasvimaa ja ihan vieressä se pelto, johon Heikki keihäitään heittää.
"Täällä on ihan hyvä rauhassa olla", 15-vuotias nuorimies sanoo.
Tuossa pihamaalla hän viskoi naapurinpojan kanssa ensimmäiset risunsa, ja isä katsoi, että jopa lentää. Ristiaskeleiden kerrotaan tulleen luonnostaan.
Nykyään maalaistalon pihapiiri toimii harjoituskeskuksena. On puntit, aidat, kuulat. Voi soutaa ja meloa ja hiekkatiellä kelpaa juosta. Talvella pääsee hiihtämään ja lumikenkäilemään sydänmaahan.
Heittopaikkakin on hyvä. Sen alustana toimii parikymmenmetrinen turpeenkuljetushihna, lahjoituksena saatu. Noin metrin levyinen kuminen hihna pitää vauhdin suorana.
"Ja kun rankametsässä huiskaa ja oikein nostaa, niin se on hyvää treeniä", valmentajaisä-Kuurola tokaisee.
Valmennusopit hän on hankkinut vanhoja mestareita kuuntelemalla, heitähän Suomessa riittää, ja keihäsleireillä.
"Pitää korvat auki ja tekee muistiinpanoja. Vaativammaksihan se tulee, kun pojalle tulee ikää."
"Onhan tuo totellut, vielä."
Heikki on heittänyt keihästä tavoitteellisesti kuutisen vuotta. Hänen huoneensa kymmeninä kimaltelevaa palkintokokoelmaa juhlistaa viimekesäinen SM-hopeamitali.
Arto Kuurola hakee olohuoneen hyllystä kansion, johon on muovitaskujen sisään kerätty paperille liimattuja lehtileikkeitä.
"Mukava katsoa vanhoilla päivillä", Heikki hymyilee.
Erästä lehtijuttua varten valokuvaaja on pyytänyt nuoria keihäänheittäjiä seisomaan vierekkäin ja käskenyt heitä ottamaan heittoasennon keihäät taakse ladattuina. Kuuden joukosta Heikki erottuu, sillä hänen vapaa kätensä, vasen, roikkuu ranteesta lötkönä alaspäin.
Pikkujuttu. Mutta joku valmentaja sanoisi, että pojalla on hyvä erottelukyky. Lihakset puristavat siellä missä pitää, ovat rentona siellä missä saavat. Siitä syntyy taitavaa tekemistä.
15-vuotiaana heitetään kuusisataagrammaisella keihäällä, samalla kuin naiset. Heikin ennätys on 68,65. Sen hän heitti kesäkuussa Limingassa.
"Rennosti, niin kuin se ei olisi tehnyt mitään. Oikaisi vaan kätensä ja keihäs vaan vinkaisi ja sinne lähti", isä muistelee.
Poika ei muista heitostaan mitään.
Sen jälkeen heiton vetovaiheeseen on jostain syystä tullut ylimääräinen nykäisy, joka saa keihään laahaamaan. Tulokset ovat heikentyneet muutamia metrejä.
"Se oli päivän pisin!" Arto Kuurola kehuu.
Se harjoituskeihään kuusikymppinen, joka uhkasi kaataa horsmia. Suora, kaunis kaari. Yksi sellaisista, joiden perusteella valmentajaisä uskoo Heikin pystyvän näinä päivinä seitsenkymppiseen heittoon.
Se olisi hyvin. Heikin esikuva Andreas Thorkildsen jäi samanikäisenä 63 metriin. Ikätoveri Oliver Helander Raaseporista heitti kyllä heinäkuussa 74 metrisen ja samalla Suomen ennätyksen. Keuruulainen Lassi Saarinenkin rikkoi 70:n rajan.
"Huippu ikäluokka meillä", Heikki Kuurola toteaa.
Hän heittää taas. Tarkistetaan: rento se on, vasemman käden ranne.
Arto Kuurola lähtee kävellen hakemaan pellolle lentäneitä keihäitä - tämä toinen oli noin viiskasi. Heikki odottelee puupölkyllä istuen.
"Iskä hakee, se on sen paraatilaji", hän virnuilee.
Kahdenkymmenen heiton harjoitus kestää. Kelloa ei vilkuilla.
Artikkelin lähde Kaleva