Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu Kauppareissu vuosien takaa on erityisesti jäänyt Ana Eskolan mieleen.
Tilanne on kaikille tuttu: uhmaikäinen lapsi haluaa äidin ostavan auton, ja huutaa kun tahto ei tällä kertaa toteudu. Eskola pysyy tiukkana, vaikka kiukuttelu hävettää.
"Kassaneiti oli nähnyt tilanteen ja sanoi ihailleensa tekoani kovasti", Eskola muistelee.
Uransa aikana hän on kokenut monta vastaavanlaista tilannetta.
Venezuelasta kotoisin oleva Eskola on toiminut Oulun Heinäpäässä sijaitsevan Montessori-päiväkodin opettajana 30 vuotta.
Kun Eskola muutti Suomeen, Montessori-pedagogiikka teki juuri tuloaan. Eskola luki lehdestä aihetta käsittelevän artikkelin, soitti sen kirjoittajalle ja sai sitä kautta nykyisen työnsä.
Montessori-päiväkodin toiminta perustuu italialaisen Maria Montessorin kasvatusmenetelmään, jonka mukaan oppiminen ei ole itsetarkoitus, vaan tapahtuu itsestään, kun sille luodaan oikeanlaiset puitteet.
Lapsille annetaan rakkautta ja asetetaan rajoja.
"Vanhemmaksi tuleminen oli minullekin rankkaa, ei päiväkotiopettaja ole valmis äiti. Nyt olen tyytyväinen, että en antanut kaikessa periksi", sanoo Eskola, jolta löytyy paljon kasvatukseen liittyviä näkemyksiä.
Eskolan mielestä vanhemman täytyy uskaltaa sanoa ei, jotta lapsi oppisi selviämään pettymyksistä.
"Luin lehdestä, että jotkut vanhemmat ottavat Afrikan tähteä pelatessa rosvot pois. Nykyään itku koetaan pelkästään huonoksi asiaksi."
Itkulla on Eskolan mielestä tärkeä opetus: aikuisena kukaan ei ole poistamassa epämiellyttäviä nappuloita elämän pelistä. Myös negatiivisia tunteita täytyy opetella käsittelemään.
Materialismi ei kuitenkaan ole lapsen vika.
"Mainokset kohdistuvat lapsiin ja vanhemmat väsyvät ainaiseen haluamiseen", Eskola pohtii.
"Täällä saadaan monta hepulia päivässä ja yhtä monta kertaa asiat puhutaan selviksi. Erimielisyyksistä syntyvä vaiva täytyy jaksaa. Mitä muuta varten aikuiset ovat täällä?"
Kaikki lapset ovat Eskolan mukaan hyviä sellaisenaan, mutta usein aikuiset luovat ongelmia itse. Erilaisia ihmisiä lapset ymmärtävät luonnostaan.
"Kun tulin päiväkotiin, en osannut hyvin suomea. Lapset korjasivat sanojani mielellään."
Edelleen Eskola huomaa aina oppivansa lapsilta jotain uutta.
"Lapset ovat opettajia koulussa, joihin vanhemmat eivät saa minkäänlaista koulutusta. Kun tulee ongelmia, täytyy hengittää syvään ja jatkaa."
Eskola toivoisi hoitopäivien olevan lyhyempiä, mutta ymmärtää vanhempiin kohdistuvan paineen.
"Kun lähdin Venezuelasta, hoitopäivä loppui siellä yhdeltä, koska äideillä oli iltapäivisin vapaata. Yhteiskunta kuitenkin haluaa koko ajan pidentää työpäivää. Illalla lapsen olisi tärkeää saada levähtää kotona vanhempien kanssa."
Suomessa Eskola pitää erityisesti turvallisesta ympäristöstä, joka on Venezuelaan verrattuna ylellisyys.
"Täällä saa pitää ovet auki ja lapset voivat pyöräillä kouluun. Haluaisin tuoda koko perheeni tänne!"
Itseään Eskola kuvailee pitkälti suomalaistuneeksi, mutta latino-
mamman temperamentti on tallella.
"Olen äänekäs, tykkään halailla ja suukotella ja järjestää paljon juhlia. Viime vuonna kun tuli täyteen 30 vuotta Suomessa, järjestin juhlat kaikille, jotka tunnen pankkivirkailijasta kampaajaan."
Erityisesti opettajan sydäntä lämmittävät "lapsenlapset", eli entisten päiväkotilaisten lapset, jotka tulevat nyt vanhempiensa tavoin Eskolan hoivaan.
"Tällä hetkellä heitä on kolme ja syksyllä tulee kaksi lisää. Siitä tulee tunne, että jotain olen tehnyt oikein."
Artikkelin lähde Kaleva