Konkarifinalistit villitsivät Rotuaaria

Eleonoora Riihinen teksti
Jukka Leinonen kuvat
Kaleva
Oulu Ilmakitaransoiton 17. MM-finaalissa ei säästelty saksipotkuja eikä ilmavingutuksia.
Rotuaarille sulloutunut tuhatpäinen yleisö sai jännittää erittäin tasokasta kilpailua, sillä tänä vuonna mukana oli erityisen kokeneita ilmakitaristeja. Monet finalisteista ovat havitelleet himoittua titteliä jo useampaan otteeseen.
Kahdeksantoista finalistin joukossa oli peräti kaksitoista kansallista mestaria. Lavalla konkaroi myös edellisvuoden voittaja, saksalainen Aline Westphal.
Yksi kisan konkareista, yhdysvaltalainen Justin "Nordic Thunder" Howard, vetosi skandinaaviseen yleisöönsä paljastavassa viikinkiasussa. Kilpailu oli hänelle jo seitsemäs.
Metallicaa tulkinnut partasuu uhosi tekevänsä tuomaristoon vaikutuksen "aggressiivisella ja raa’alla, mutta teknisen nopealla ja naamalle räjähtävällä tyylillä."
Howard oli hionut esiintymisnumeroaan kokonaisen vuoden.
Sen sijaan kisan avaaja, mustana lampaana finaaliin selvinnyt ranskalainen Raphael "Willy Wantmore" Monnanteuil esiintyi kisassa ensimmäistä kertaa. Mies otti lavan haltuun vain parin tunnin tehotreenillä.
Täysin pystymetsästä Monnanteuil ei kuitenkaan ilmakitaraan tarttunut, sillä mies on ollut järjestämässä Belgian kisoja jo neljä vuotta.
"Olen imenyt paljon vaikutteita kilpailijoilta vuosien varrella ja nyt halusin itse kokeilla. Lavalla on tarkoitus pitää hauskaa!" Monnanteuil hihkuu.
Suomea loppumittelöissä edusti Jaakko "Colossal" Härkönen, joka tärisytti finaaliestradia jo toista kertaa. Proge-klassikolla revitellyt Härkönen luotti improvisaatioon ja fiilistelyyn.
"Kuulun siihen koulukuntaan, joka luottaa heittäytymiseen täydellisesti hiotun numeron sijaan. Harjoittelin etukäteen vain sellaiset ääriviivat, joita sitten täydentelen lavalla fiiliksen mukaan", Suomen edustus kertoi ennen esiintymistään.
Ilmakitarajuhlat palasivat vanhalle paikalleen Rotuaarille, jossa se järjestetään vielä seuraavat pari vuotta kallioparkin rakennustöiden takia. Järjestäjiä jännitti etukäteen, miten yleisö mahtuisi Rotuaarille. Ilmakitarafaneja riittikin aukean perälle asti ja liikkuminen tiiviissä väkijoukossa kysyi kärsivällisyyttä. Tunnelma pysyi kuitenkin riemukkaana.
Tuomariston puheenjohtajana toimi tuttuun tapaan Juha Torvinen. Arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluivat myös juontaja Heikki Paasonen, vuoden 2000 ilmakitaramestari Markus Vainionpää, sekä kansainväliset tuomarit ilmakitarakisajärjestäjien verkostosta, Alexander Gott ja Philip Cerny. Kilpailun juonsi ilmakitaraguru Dan "Björn Türoque" Crane.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva