Koti-ikävä ei jätä ketään kylmäksi, vaan herättää tunteita laidasta laitaan rankimman kautta. Se pureutuu yhteen suurimmista tabuista mässäilemättä. Elokuva saa hiljentymään.
Koska elokuva on näkemisen arvoinen sen juonesta, ei tässä jutussa ole riviäkään, mutta aihealueita sivutaan yhdessä pääroolissa loistaneen näyttelijä
"Meitä oli sellainen kaksikymmentä kakaraa Puutarhakadulla, joiden kanssa juostiin pitkin Raksilan kokoista leikkikenttää."
Koska silloin oli tapana keksiä leikit itse, syntyi myös mielikuvituksellisempia tuotoksia kuin tänä päivänä.
"Me tehtiin kerran Unicef-juhla, johon kerättiin kaupoista myytävää ja lahjoitettiin tuotto hyväntekeväisyyteen. Juhlassa esiintyi koiria sekä Abba playbackina ja minä jouduin olemaan Björn", Heinula nauraa.
Seuraavaksi Heinulalle tulee mieleen turvallisuuden tunne. "Kaikki tunsivat toisensa. Se oli aivan mahtavaa."
Maailma on muuttunut muutenkin. "Lapsilla on järjettömän paljon valmiiksi pureskeltua tekemistä. Me oltiin ulkona, oli sitten 20 astetta pakkasta tai hirveä helle." Eikä silloin tarvinnut vahtia lapsia samalla tavalla kuin tänään. Vaaroja oli vähemmän.
Suojellakseen itseään sekä lastaan kaiken maailman saastalta tulisi aika ajoin mennä medialta piiloon. "Ihmisen pitäisi tietoisesti sulkea itsensä välillä uutistulvan alta pois", toteaa Heinula.
"Väkisinkin miettii, tarkoittaako vanhemmuus vahvaa ihmistä? Hätähuudot kaikuvat tyhjillä seinillä ja lapsi joutuu kantamaan vastuuta itsestään liian varhain."
"Toivon, että elokuvan kautta vanhemmat löytäisivät lapsensa", sanoo Heinula.
Vanhemmille luodaan paineita vanhemmuudesta turhan usein, joten mikäli on hukassa itsensä kanssa, niin miten voi silloin olla tukena ja turvana toiselle? Ja mistä se turvallisuuden tunne koostuu?
"Minut on kasvatettu vanhempieni rinnalla eikä keskipisteenä. Aikuisilla ja lapsilla tulisi olla erilainen asema perheessä, koska toinen tietää enemmän maailmasta kuin toinen. Sen pitäisi olla luonnollinen asia eikä vanhemmuuden suorittamista."
"Kuvausten jälkeen tunsin itseinhoa. Roolihenkilöni on ihminen, joka hymyilee väkisin, kulkee äärirajoilla, eikä uskalla katsoa itseään sisälle. Ainoa asia, mitä hän ulkopuolella näkee, on hänen poikansa. Ja sen vuoksi menee lopulta äärimmäisyyksiin."
Viime aikoina varsinkin äidit ovat voineet henkisellä tasolla niin huonosti, että uutiset ovat olleet surullista luettavaa.
"Ja asiantuntijat tekevät yhteenvetoja käytännön avun sijaan", toteaa Heinula ja keskustelu muuttuu kiihkeäksi. Kyllä. Aihe on hankala ja siksi elokuva on valmistunut juuri oikealla hetkellä oikeassa maassa.
"Luulen, että asennekoulutukselle olisi tilausta."
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>