Kirjoittamisesta on tullut Kastellille merkittävä elämänsisältö. Vaikka aiheet ovat kiinni tavallisen ihmisen arjessa, niin kirjoittaminen on pystynyt viemään ajatukset pois siitä hetkestä ja paikasta.
"Kirjoittaminen on torjunut yksinäisyyttä, se on avartanut mielenmaisemaa. Kirjoittaminen on humaani tapa lähestyä mennyttä aikaa, tätä aikaa sekä yksilöä."
Vaikka aika oli kovaa, taloissa oltiin kuitenkin hyvin itsetietoisia. Kellareissa oli perunaa ja aitan laareissa viljaa.
"Kun Helsingistä tuli haastattelija ja kysyi, miten täällä menee, niin yksi isäntä vastasi, ettei täällä pulasta tiedettäisi mitään ellei lehdistä luettaisi", Kastelli muistelee.
Ahkerana kirjoittajana tunnettu Kastelli kokee runot kaikkien läheisimmiksi. Kirjoittajapiirissä ja -kursseilla saamiensa kokemusten perusteella hän uskoo, että tavalliset ihmiset ilmaisevat tunteitaan paremmin runomitassa. Kalevalaiset runonlaulajat elivät ehkä aineellisesti köyhää elämää, mutta kaikki elämän ankaruus ja aineellinen köyhyys runoiltiin kansallisteokseen.
"Runolla ihminen ilmaisee herkkiä ajatuksia, jotka proosamuodossa ehkä olisivat kylmiä."
"Eihän virsikirjallakaan olisi sellaista menekkiä, ellei se kertoisi meidän elämästämme, kristityn vaelluksesta."
Itsekin varsin pienenä orvoksi ja isovanhempien kasvattamaksi jääneelle Kastellille oma perhe on aina ollut äärettömän tärkeä asia elämässä. Onneksi lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset asuvat lähellä.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>