Artikkelin lähde Kaleva
Ville Ranta: Joku raja. Toimitus: Ville Hänninen. WSOY 2012.
Paljon on puhuttu, ettei suomalainen pilapiirros ole enää voimiensa tunnossa. Tietenkään ei enää eletä 1960-70-lukuja, jolloin muun muassa Olavi Hurmerinta, Stefan ja ylitse muiden Kari Suomalainen sivalsivat ja kommentoivat silloista yhteiskuntaa, erityisesti politiikkaa.
Muttei toisaalta päiväkohtaisen pilapiirroksen suhteen vieläkään niin haaskiolla olla. Nykytekijöiden terävästä päästä ovat Jari Elsilä ja Ville Ranta, molemmat Oulussa vaikuttavia.
Elsilän töistä on koottu jo useita valikoimia, mutta Rannalta vasta yksi, Joku raja.
Ville Hännisen toimittama kokoelma sisältää lähinnä Kirkko & kaupunki -lehdessä julkaistuja piirroksia. Hänninen vastaa samalla kirjan oivaltavasta esipuheesta.
Ville Ranta piirtää yhtä lailla sarjakuvaa kuin pilapiirroksia. Edellinen puoli on noussut hänen urallaan enemmän esiin.
Molemmilla saroilla Ranta on nostattanut vilkasta keskustelua. Hänen osakseen on langennut niin kiitosta kuin kritiikkiä. Paine on varmasti pahimmillaan ollut äärimmäisen kova, mutta tekijä on pitänyt pintansa.
Joku raja -valikoiman piirrokset ajoittuvat vuosille 2009-2012.
Rennon luonnosmaisella viivalla toteutetut työt on jaettu neljän teeman alle: kriisejä löytyy miehestä, uskosta, politiikasta ja järjestä.
Usko noista lienee se herkin alue, ainakin käydystä keskustelusta päätellen. Rasismi saa myös osansa.
Kun kokoelman luki, se sai pitkästä aikaa miettimään nimenomaan pilapiirtäjän asemaa ja tehtävää yleensä. Tietysti hänen on oltava yhtä aikaa äänitorvi ja pilkkakirves, parhaimmillaan pystyttävä myös seisomaan aidosti, ihmisenä, kynänjälkensä takana. Puoluepoliittisten julkaisujen pilapiirtäjien kohdalla tuo tehtävä ei ole aina niinkään helppo.
Kannanotto kuuluu kunnon tekijän hyveisiin yhtä lailla, mutta kannanoton esittäminen on nuorallatanssijan työtä: jos on liian kärkäs ja hyökkäävä, lopputulos saattaa kääntyä alkuperäistä pyrkimystään vastaan.
Miten olla rehellinen itselleen kommentoinnissaan, ja hyväksyä se, että on joillekin piikki lihassa?
Palautettahan saanee nykyään helpommin kuin ennen hyvässä ja pahassa, mutta kuinka kovettaa pintansa pahimpia hyökkäyksiä vastaan niin, että säilyttää sisällään herkkyyden, joka takaa toimivan kosketuspinnan?
Hiottu tekniikka ei auta, jos sisältö ei pure.
Ville Ranta täyttää noita hyveitä melko lailla. Hän on piirroksissaan kerkeä ja ajan hermoilla, kommentointikin on selkeää: kohteisiin osutaan, pistetään niin, että purskahtaa kunnolla.
Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittaja on seissyt piirtäjänsä tukena, Ranta on saanut aika lailla vapaat kädet. Helppoa ei kummallakaan varmasti aina ole ollut.
Se, mikä Rannan mielestä nykyhetkessä menee viistoon, käy lukijalle kyllä ilmi - monesti piirrosten oivallukset säväyttävät kuin piiskalla selkään roimisi.
Toisaalta ylilyönnin vaara näkyy töissä usein.
Ehkäpä Ranta on valinnut itselleen herättäjän, ei saarnaajan, tehtävän. Tuo tulkinta sopisi piirrosten satiirisuuteen monin kohdin.
Sauli Pesonen
Artikkelin lähde Kaleva