Artikkelin lähde Kaleva
Risto Haapsamo
Oulu Raimo Tyyskä ja Jussi Hukkanen ovat tunteneet toisensa nelisentoista vuotta. Heidän ystävyyttään voisi kuvata monimuotoiseksi. Siitä viimeisin näyttö on Arktisen Banaanin syyskuussa julkaistava sarjakuva-albumi Api.
"Api sai alkunsa, kun työstin mainostoimistossa omaisopasta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kävin näyttämässä sitä Raimolle osastolla ja siitä lähti idea etenemään", valottaa Hukkanen.
Api on kuvaus psykoottisuudesta ja hulluuden logiikasta ja se perustuu kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivän Tyyskän omiin kokemuksiin. Api on oululaislähtöisen Tyyskän alter ego, jonka kautta valotetaan mielisairautta.
Suurin osa Apista on koostettu autenttisita psykoottisista kokemuksista ja sairaalajaksojen muistiinpanoista.
Miesten ystävyys ja työtoveruus on tiivistä ja jaksoittaista. Kun Tyyskä on iskussa, syntyy ideaa, kuvaa, sävellyksiä, sanoituksia ja tauluja. Silloin myös Hukkanen puurtaa. Hän on Tyyskän mukaan ahkera työmyyrä sekä kannustava ja innostava tosiystävä.
Hukkanen puolestaan toteaa Tyyskästä, että hänen kanssaan on syntynyt parasta ja monipuolisinta yhteistyötä, mitä kenenkään kaverin kanssa on koskaan saanut tehdä.
Hukkasta ei hämää se, kun Tyyskän "kaukalo pimenee". Hän tietää, että se on vain ajoittaista. Mitä mielenterveyteen tulee, Hukkasella on oma näkemyksensä: "Jokainen kyseenalaistakoon oman mielenterveytensä."
Kun taiteilija Hukkanen ja elämän sekatyömies Tyyskä yhdistävät voimansa, otetaan homma haltuun taiteen voimin. Kyse on halusta tehdä ja luoda jotain merkityksellistä.
Kaverukset ovat maksaneet myös hintaa valinnoistaan: parisuhteet ovat kariutuneet, rahapula on kroonista ja yritteliäisyyttä ei aina palkita.
Silti elämä on rikasta. Tyyskän sairaus on käännetty voimavaraksi. Hän sanookin nyt elävänsä monin tavoin elämänsä parasta aikaa.
"Vaikeat ajat ovat vain hetkellisiä, monesti paraneminen vaatii vain raakaa aikaa. Suren monia potilasystäviäni, jotka eivät jaksaneet enää yrittää ja päätyivät itsemurhaan."
Musisointi on molemmille tärkeää. Välillä Tyyskä tarttuu kitaraan ja Hukkanen bassoon. Soitinjako kuvaa heitä myös ihmisinä. Hukkanen on hieman takaviistosta tilanteita komppaava, kun Tyyskä kitaroi ja laulaa eturintamassa.
Toisinaan työhuoneessa ollaan vain hiljaa, kun Hukkanen työstää "brutaaleja akvarellejaan". Silloin hän ei ole komppaava basisti, vaan "kompromissiton violetti taiteilija". Tyyskä taas taipuu ennemmin vastaväreihin, mustavalkoiseen tai punavihreään.
Miesten yhteistyö toimii vuosien rutiinilla. Jos oikeaa sanaa ei löydy, piirretään viiva avuksi. Kyse on hahmottamisesta.
"Minun piti kauan pohtia, miten kuvaan psyyken murenemista", Hukkanen kertoo.
Tyyskä on kiitollinen läheisilleen ja ystävilleen.
"Heiltä olen saanut työkaluja ja opetuksia elää elämääni. Olen kiitollinen siitä, että sairauden vastapainoksi olen saanut paljon terveitä puolia ja teen niiden avulla elämästäni mielekkään".
Hukkanen taas tiivistää taiteilijanvapautensa ytimekkäästi: "Tahdon mennä nukkumaan silloin kun haluan."
Tätä on tosi ystävyys - suvaitsevaa ja täydentävää. Sillon ei juututa epäolennaisuuksiin, vaan nähdään pintaa syvemmälle.
Artikkelin lähde Kaleva