Artikkelin lähde Kaleva
Jii Roikonen: Jasso - häntää ei jätetä. Otava 2012.
Jii Roikosen tunnetuin sarjakuvahahmo on varmasti vastikään 20 vuotta täyttänyt Jasso-kissa, tietysti häntineen.
Vaikka kaksi vuosikymmentä on kotimaiselle sarjakuvalle aika pitkä rupeama, ei katti osoita ikääntymisen merkkejä, vaan puhaltaa elinvoimaisena eteenpäin.
Osasyy siihen, että Jasson - ja hännän, eihän näitä kahta voi enää erottaa - ote on kestänyt niin hyvin, on varmasti siinä, että sarjakuvan henki on säilynyt varsin samanlaisena alusta lähtien.
Jasson huumori istuu moneen makuun ja iskee kaikenikäiseen lukijakuntaan: lapsia viehättänee nonsense-henkisyys, aikuisia puolestaan absurdit, jopa surrealistiset käänteet.
Arjen sankariksikin mainittu Jasso on hyväntahtoinen ja hassu, myönteinen hahmo. Yhdistelmä Jasso ja häntä on koomikkokaksikon.
Häntä ja Jasso eivät ole yksissä vain fyysisestä pakosta, vaan kaveruudesta: kumpainenkin tarvitsee toista. Kysymys on kaveruudesta ja enemmästä, ystävyydestä.
Tuo osoittaa paitsi perinnetietoisuutta, parivaljakoitahan löytyy niin sarjakuvan kuin elokuvan puolelta (jossa sielläkin kaksikko on ehtinyt vaikuttaa), myös antaa hahmolle syvyyttä.
Jasson ei tarvitse katsoa peiliin, vaan keskustella häntänsä kanssa: ei käydä monologia, vaan dialogia - joskus lähes tajunnanvirran puolella.
Mielellään g:n päälle puhuvalla Jassolla on ollut monta foorumia, niin eri lehdissä kuin omakustanteina ja moniaiden kustantajien albumeina.
Uusin niistä on Jasso - häntää ei jätetä, joka sisältää etupäässä Lemmikki-lehdessä vuosina 2006-2011 ilmestyneitä sarjoja.
Jos Jasson huumori oli jo syntyhetkellä valmista, niin hahmon fyysinen muutos on selkeämpi: siitä on tullut pehmeä ja pyöreämpi. Tuo istuu toisaalta sarjan absurdismiin mainiosti, Jii Roikonen käyttää sulavasti ja joustavasti liioittelua ja metamorfooseja.
Sarjat venyvät ja paukkuvat iloisesti, mutteivät paukahda puhki.
Roikonen on kokeillut Jasson parissa myös eri muotoja, stripeistä pitempiin tarinoihin. Parhaiten tuntuu istuvan sivun-kahden mitta, jossa ehtii kehitellä sopivasti idean valmiiksi, mutta väljyyttä jää myös iloitteluun.
Oma lukunsa on hänen käyttämänsä kieli, jossa on samaa leikittelyn makua kuin piirroksissa: kombinaatio toimii, käytännössä ei toista ilman toista.
Parikymppistä tavataan sanoa nuoreksi aikuiseksi, jolla on elämä edessään.
Jasso puolestaan on tuohon ikään ehtinyt ilahduttaa montaa: ilman sitä minullekin tulisi varmasti useammin kovin paha mieli.
Sauli Pesonen
Artikkelin lähde Kaleva