Vyötiäisiä

Carita Forsman Kaleva
Oulu Mies voi lähteä Oulusta, mutta Oulu ei lähde miehestä.
Tätä mieltä on Oulusta jo nassikkana pois muuttanut legendaarinen sarjakuvapiirtäjä, toimittaja Juho K. Juntunen, 58, joka tunnustaa samalla, että synnyinkaupungissa saadut eväät; vino huumori ja ahdistus näkyvät hänen taiteessaan edelleen.
"Kyllä se seutukunta vaikuttaa mielenlaatuun. Suurin osa sieltä kotoisin olevista taiteilijoista on oudolla tavalla vinksahtaneita. Heissä on huvittavaa ahistumista, joka ei ihan ole kuitenkaan lohdutonta synkkyyttä", Juntunen muotoilee.
Vaikka hän on asunut Tampereella ja Helsingissä suurimman osan elämästään, riittää lämpimiä ajatuksia tänne edelleen.
"Ajattelen Oulua syvällä rakkaudella. Olen aina viihtynyt siellä. Muualla asuessa ajaudun aina jostain syystä tekemisiin oululaismuusikoiden kanssa. Oululaisuus muuttaa ihmisen, hänestä tulee outo ja sitten nämä oudot löytävät maailmalla toisensa", Juntunen toteaa.
Juntusen omintakeiset sarjakuvat ovat käsite, musiikkilehti Soundin hieno käyntikortti ja hänen tyylinsä tunnistaa jo kaukaa, oli kyse levytaiteesta tai sarjakuvista. Joidenkin mielestä tuo tyyli on roisi ja alatyylinen, mutta ihailijajoukko on uskollinen ja vankkumaton. Hyvässä ja pahassa.
"Palaute on yleensä aina positiivista. Ehkä sitten, jos yritän jotain julkaista erilaista, siistinpää albumia, niin saan siitä heti kuulla. Harmi, koska se tarkoittaa, etten voi kokeilla kovin erilaisia tyylejä."
Myös naisten antama palaute on positiivista.
"Kuvat eivät ole millään tavalla loukkaavia, enemmän niissä halvennetaan miehiä kuin naisia. On kaksi aihetta, joita en halua käsitellä ollenkaan; sota ja naisiin kohdistuva väkivalta. Pedofiili-vitsejä olen tehnyt, mutta se on mielestäni eri asia."
Aiheensa Juntunen nappaa omasta ja muiden elämästä. Elämä itsessään on loputon aihesammio.
"Tarkkailen jatkuvasti ihmisiä ja elämän omituisuuksia. Harrastan muun muassa moottoripyöriä ja kerhomme antaa minulle aiheita jatkuvasti."
"Olen kuitenkin sarjakuvapiirtäjänä siinä vaiheessa, etten tee niitä enää huvikseni. Aina joku tilaa ja maksaa niistä. Mutta koska se on niin yksinäistä puuhaa, teen paljon muutakin. Nytkin minulta on tulossa neljä kokoelmalevynkantta EMI:lle. Työskentelen usein aamusta iltaan, mutta tekisin sitä muutenkin."
Hän on kova lukemaan, katsomaan elokuvia, ja hänellä on myös oma tatuointiliike ja koti täynnä mitä kummallisimpia esineitä, vyötiäisistä pöllön oksennuspalloihin.
"Tatuointeja ryhdyin tekemään itse 20 vuotta sitten. Olen tykännyt niistä lapsesta asti, ja siihen on aina liittynyt sellainen kapinameininki. Itsellenikin niitä on kertynyt siihen malliin, ettei niitä voi edes laskea, koska ne ovat nivoutuneet toisiinsa."
Pääkallojen ja vyötiäisten kerääminen on tällä hetkellä hieman hiipunut.
"Vyötiäisissä minua kiehtoi se hauska ulkomuoto, nehän ovat suoranaisia sarjakuvahahmoja, sekä se, että ne ovat maailman tyhmimpiä eläimiä. Niistä suurin osa kuolee Yhdysvalloissa katua ylittäessään, koska ne hyppäävät metrin verran auton konepellille, kun ne säikähtävät auton valoja", hän naurahtaa.
"Mutta keräilyharrastus on niin loputon systeemi, ettei se tule ikinä valmiiksi, joten olen pikkuhiljaa tajunnut, että ajan ja rahan voi käyttää järkevämminkin", hän sanoo.
Raskaan musiikin ystävänä hänen suustaan on lähtenyt maailmalle myös Soittakaa Paranoid! -huudahdus.
"Se tapahtui jo 25 vuotta sitten. Olin tatuoijaystäväni kanssa matkalla Floridassa, kun astelimme pianobaariin, jossa lauloi rauhallisia balladeja musta laulajatar. Huuhahdin ladylle suomeksi, että soita Paranoid! Paikalla olleet suomalaiset huvittuivat suunnattomasti ja se lause jäi elämään."

Haukiputaan Maakinen Martinniemi tänään klo 18 alkaen, mukana mm. Yhden päivän pop up -näyttelyssä J.K.Juntunen, Ville Ranta, Jussi Hukkanen, Jyrki Mäki, Hannu Gummerus, Tuija Karén, Tero Mäkelä & Mikko Laiho ja Ilpo Koskela.

Artikkelin lähde Kaleva