Artikkelin lähde Kaleva
Arto Kiuru
Helsinki Eletään 1970-luvun puolta väliä Oulun Karjasillalla.
Pitkätukkaiset muusikot rahtaavat putkivahvistimia ja järkälemäisiä kaiutinkaappeja rintamamiestalon alakertaan.
Tihkusade-yhtyeessä lyhyen rupeaman soittanut basisti Jouni Ylihuttula virittelee bassoaan.
Ketokadun pohjoispään vinttihuoneessa ahkerasti uuden rumpusettinsä kanssa treenannut Heikki Tikka istahtaa intoa puhkuen rumpalin pallille.
"Kuuntele basistia", Ylihuttula vinkkaa itseään muutaman vuoden nuoremmalle muusikonvesalle.
Ylihuttula päätyy muutamaa vuotta myöhemmin tanssimuusikon uralle, joka vie häntä niin ruotsinlaivojen hämyisiin baareihin kuin ympäri Suomen tanssilavoja komeaäänisen iskelmätenorin Jamppa Tuomisen kanssa.
Tikka taas on mukana perustamassa ensin Ramblersia, josta hän keväällä 1980 hyppää yhtyeen toisen perustajajäsenen Riku Mattilan kanssa oudon oululaiseksentrikko Kauko Röyhkän Narttu-yhtyeeseen.
"Ylihuttulan tokaisu oli hyvä vinkki aloittelevalle rumpalille", kymmenen vuotta Nartussa virveliä paukuttanut ja pian kymmenen vuotta Radion Sinfoniaorkesterin orkesterijärjestäjän virassa toiminut Tikka tunnustaa.
Aluksi Nartussa soittaa bassoa itse Röyhkä. Vuoden 1981 Uusia tansseja -levylle basistiksi valikoituu Röyhkän turkulainen opiskelukaveri Kaj Backman.
Backmanin korvaa vain puolen vuoden pestin jälkeen Spiders-yhtyeessä soittanut Jari Paulamäki. Vuoden 1982 Herra presidentti -singlellä yhtyeessä käy piipahtamassa vielä Wigwam-veteraani Mats Hulden.
"Muusikot vaihtuivat Nartussa myöhemmin ristiin rastiin, mutta basisteista parhaimman poljennon sain aikaiseksi juuri Jarin ja Matsin kanssa", Tikka kertoo.
Kesällä ja syksyllä 2012 Suomea kiertää Nartun viimeisin kokoonpano vahvistettuna kitaristi Jarmo Heikkisellä.
Nartun ura punoutuu pitkälti Lighting Hopkinsilta ja Dr Feelgoodilta kitarointiinsa juurevaa blues-sykettä ammentaneen Mattilan sekä yhtyettä kokeilevamman rockin suuntaan vieneen Huldenin musiikillisten ideoiden ympärille.
Narttu äänitti kymmenen vuoden aikana kymmenen pitkäsoittoa, kaksi minialbumia, sekä useita singlejä, mikä on nykymittakaavassa hengästyttävä tahti.
Kevään 2012 treeneissä Narttu on harjoitellut liki kolmeakymmentä kappaletta uransa varrelta. Tikan mukaan settiin saattaa puikahtaa myös muutamia sellaisia lauluja, joita yhtye ei koskaan ehtinyt livenä soittaa.
Suomalaisten rantakaupunkien uinuvat tunnelmat onnistuneesti tallentanut vuoden 1983 Onnenpäivä ja poimuisilla latinalaisrytmeillä tilkattu vuonna 1988 julkaistu Ihmelapsi ovat yhä suomalaisen rockin hiljaisia mestariteoksia.
"Ihmelapsi on omia suosikkejani, se kuulostaa edelleen hyvältä ja lauluissa on hyvä tunnelma", Tikka tarkentaa.
Onnenpäivä-levyllä Kauko Röyhkä & Narttu ammensi 1950- ja 1960-lukulaisesta eurooppalaisesta iskelmästä ja varhaisesta amerikkalaisesta rockista.
Tikan mukaan liian kokeileva musiikki oli tyrehdyttää oululaislaulajan uran kokonaan, minkä takia Mattila halusi Onnenpäivä-levyn kappaleita ideoidessaan kuljettaa yhtyeen popimmille linjoille.
"Mikki Hiiren myöhemmät vaiheet -levyä tehtiin sellaisissa välinpitämättömissä rääppiäistunnelmissa. Sitä tehdessä ei kukaan paneutunut oikeastaan mihinkään", Tikka sanoo.
Mattilan ja Tikan Ramblersissa kehittämä tiukka rock-groove muuntui ensin 1980-luvun alun amerikkalaisen uuden aallon soulia ammentavaksi kokeelliseksi räimeeksi.
"Nartun soundi sofistikoitui loppua kohden", Tikka sanoo.
Yhtyeen jäsenten musiikillinen kunnianhimo kasvoi vuosi vuodelta ja esimerkiksi vuoden 1988 Ihmelapsi-levyllä yhtye kauhoi jo latinalaisamerikkalaisen musiikin soundimaailmassa.
Keveästi kehräävää ja bossanova-rytmeillä koristeltua soundimaailmaa terästettiin muiden muassa baritonikitaralla.
"Studioajat olivat lyhyitä, ja levyt piti tuottaa ja äänittää hyvin määrätietoisesti", Tikka sanoo.
Loppuvuodesta 1989 julkaistu Joko-tai, joka jäi Nartun viimeiseksi studiolevyksi, on kokonaisuutena tahmainen ja kesken jääneen oloinen.
"Mitkään ilmeiset ratkaisut eivät viimeistä Narttu-levyä tehdessämme enää riittäneet, vaan koetimme löytää jokaisesta biisistä jonkinlaisen uuden vaihteen", Heikki Tikka sanoo.
Artikkelin lähde Kaleva