Perinteistä käsityökulttuuria

Anu Kerttula teksti ja kuvat
Kaleva
Oulu Vanhassa 1700-luvulla rakennetussa savupirtissä viipyilee raa?an lampaanvillan tuoksu. Oululaisen Leena Heikkilän lampaat piileksivät pihan karsinassa.
Niitä palelee, koska talviaikana kasvatettu villaturkki on jo siistissä pinossa pärekorissa pirtin lattialla.
Ensin keritty raakavilla karstataan, jotta villan kuidut asettuvat samansuuntaisesti. Tämän jälkeen kuidut syötetään rukkiin, jonka vimmatusti viuhtova pyörä auttaa kiidättämään langan lyhdyn kautta kerälle.
Tuvassa on rauhallista. Ainoa ääni on vanhan rukin tasainen hyrinä. Pirtissä istuu myös oululainen Leena Korhonen. Hän solmii perinteistä fransupitsiä, joka päätyy koristamaan kaitaliinan päätyjä.
Tämän pitsin solmimiseen ei virkkuukoukkua tarvita.
"Ennen miehet solmivat kalastusverkkoja. Naiset sitten keksivät solmia pitsiliinoja suoraan käsin", Korhonen kertoo.
Pihamaalla pirtin ulkopuolella puuhaileva Eero Majava vuolee pärettä koria varten.
Hän on istuskellut yli 30 vuotta pirtin seinustalla.
"No, yhden kesän taisin jättää välistä", Majava juttelee.
Hän punoo pärekoria, jonka tärkein osuus on pärelukkojen valmistaminen. Ilman niitä kori hajoaa jo tekovaiheessa.
Päreet Majava tekee itse. Paras materiaali on hitaasti kasvanut mäntypuu.
"Siitä saa käsin kiskomalla hyviä päreitä", hän kertoo.
Turkansaaren ulkomuseossa vietetään työnäytöspäiviä heinäkuussa aina keskiviikkoisin.
Museoalueen vanhassa navetassa ei ole enää asukkeja.
Karsinoissa on pitkät tupapöydät, joista yhdelle on aseteltu järjestelmällisesti erilaisia työvälineitä.
Vanhojen tapettien, pensseleiden ja sutien takana istuu kirjansidonnan taitava Meri Tuuli Calamnius.
Hän on sitonut kirjoja käsin jo 15 vuotta. Osa papereista on tuotu Italiasta ja Tallinnasta.
"Virosta saa parasta käsintehtyä paperia. Tärkeimmät työvälineet ovat kuitenkin lanka ja neula. Niin, ja näppärät kädet", Calamnius sanoo.
Ulkona ja hieman peremmällä museon pihamaalla hiilet paukkuvat ja räiskyvät poljettavassa kenttäahjossa.
Pian ne hehkuvat kuumana ja oranssina, kun Arvo Roininen lisää polkuihinsa tahtia.
Harrastelijaseppä aikoo takoa pyyhekoukun.
Metalli mukautuu vasaran iskuihin vasta kun se on tarpeeksi lämmintä.
Ahjon maksimilämpötila on hurjat 1 300 celsiusta.
Osaavissa käsissä metalli näyttää taipuvan helposti. Roininen kertoo harrastaneensa takomistöitä jo yli viisi vuotta.
Harrastus on samanlainen kuin mikä tahansa muukin.
"Se vie kaiken liikenevän ajan ja rahan."
Vierailijaa ympäröivät ajan patinoimat rakennukset henkivät maalaisromantiikkaa.
Punaisen päätalon ikkunoita koristavat valkoiset puitteet.
Sisällä tuvassa tarjoillaan kahvia ja pullaa.
Kaikki puuhastelevat töitään hiljalleen ilman kiirettä.
Savupirtissä villalankaa kehrännyt Heikkilä kertoo, että lanka värjätään tänä kesänä, heti aurinkoisen päivän sattuessa.

Artikkelin lähde Kaleva