Nivalan kapina tukahdutettiin kovin ottein

Kun viranomaiset olivat 11.6.1932 saattamassa Sigfrid Ruuttusta kärsimään eläinrääkkäyksestä saamaansa tuomiota Oulun lääninvankilaan, syntyi Nivalan rautatieasemalla kahakka, jonka aikana niin sanotut pulamiehet vapauttivat hänet ja mukiloivat nimismies Bertel Wahlgrenia sekä poliiseja. Vaikka viranomaiset näkivät tapauksessa kapinan, tuomitut eivät sitä koskaan myöntäneet.
Koska pulamiehet olivat poliisitarkastaja Väinö Suhosen mukaan "järjestelmällisesti toimineet" valtiovaltaa vastaan, ja oli "anarkian vaara" olemassa, viranomaiset iskivät kovalla kädellä. Maalaisliittolaisen J. E. Sunilan hallituksen sisäasiainministeri Ernst von Bornin ja maaherra E. Y. Pehkosen yhteisymmärryksessä Nivalassa testattiin ensimmäisen kerran liikkuvan poliisikomennuskunnan pamppujen tehokkuutta. Paikalle hälytettyä sotilasosastoa ei tarvittu. Yli 200 pidätettiin ja kuulusteltiin. Tuomiot olivat kovempia kuin Mäntsälän miehillä.
Sen lisäksi että jo piirieläinlääkäri Kaarlo Gabriel Engelbergin virkavaltainen toiminta hevosten tarkastuksen yhteydessä oli synnyttänyt herravihaa, sitä lisäsi varmasti myös tietous, että hän oli pulaliikkeen toisen johtajan Juho Koutosen jääkäritoveri. Vaikka samaan aikaan vakuuteltiin jääkäriliikkeen sisäistä yksimielisyyttä, tunnetusti ruotsinkielisten ja suomenkielisten jääkäreiden välillä oli Saksassa ollut pahoja ristiriitoja. Kansa ei ymmärtänyt sitäkään, että vanha Ruuttunen oli vähällä joutua maksamattomista sakoista vankilaan.
Ratkaisevia syitä liikehtimiseen olivat kuitenkin pula ja pakkohuutokaupat sekä pettymys eduskunnan puhemies Kyösti Kallioon, joka oli aikanaan syrjäyttänyt pulaliikkeen johtajaksi sittemmin nousseen Heikki Niskasen maalaisliiton paikallisjohtajana. Se saattoi hyvinkin närästää pulaliikkeen toimien taustalla.
Kun valtioneuvosto väitti syyskuussa 1932 antamassaan tiedotteessa pulamiesten nousseen "kapinalle ominaisin ottein", Suomen pienviljelijäin puolueen kansanedustaja Yrjö Kesti nosti metelin. Myös maalaisliiton H. Eskola, Viljami Kalliokoski ja V.H.Kivioja paheksuivat luonnehdintaa.
Kansa oli Kestin mielestä noussut "itsevarjelemisvaiston pakottamana". Liikehtimistä ei pidetty kapinana. Hän ihmettelikin, miten samasta rikoksesta syytettyjä Mäntsälän miehiä ja Nivalan talonpoikia kohdeltiin aivan eri tavalla.
Mitä sanoi laki? Jos väkijoukko aikoi tehdä kapinan tai häiritä yleistä turvallisuutta tai järjestystä, paikalla olevan viranomaisen oli kehotettava joukkoa kolme kertaa hajaantumaan. "Ellei väkijoukko hajaannu; käytettäköön asevoimaa kapinan tahi metelin asettamiseksi", rikoslaki ohjeisti.
Jos väkijoukko esti viranomaista, yllyttäjää, johtajaa sekä osanottajia oli rangaistava kapinasta kuritushuoneella vähintään yhdeksi ja enintään yhdeksäksi vuodeksi. Jos asianhaarat olivat erittäin lieventävät, pääsi kuudella kuukaudella vankeutta. Vangin tahallisesta vapauttamisesta laki määräsi vastaavasti korkeintaan kolme vuotta kuritushuonetta tai vähintään kaksi ja enintään kolme vuotta vankeutta.
Nivalan tapahtumat sopivat kapinapykälien puitteisiin. Juridisessa mielessä kyseessä oli kapina, ja sellaisena sitä kirjanoppineet pitivätkin.
Monet tutkimuksissa ilmitulleet seikat tukivat viranomaiskäsitystä. Jotkut olivat ajattelemattomasti uhonneet Ruuttusen vapauttamisesta. Suojeluskuntalaisina heillä oli ollut aseita käytettävissään. Suojeluskunnan päällikkö Koutonen oli ollut jopa valmis "sanoista tekoihin". Niskanen esti kuitenkin tyhmyydet. Kun Onni Lassila, Kusti Nevala, Urho Junno ja Arvid Ruuttunen muistelivat vanhoina tapahtumia, he antoivat toverilleen varauksetonta tunnustusta.
Kun eduskunta keskusteli Kestin, maalaisliiton Kiviojan ja Kaarlo Hännisen sekä kapinan raunioille perustetun kansanpuolueen Yrjö Hautalan syksyllä 1933 tekemästä lakiehdotuksesta tuomittujen armahtamiseksi, Hännisen mielestä oikeuden soveltaminen "kaikessa ankaruudessa" oli kohtuutonta. Hautala katsoi, että jo hevosten tarkastus oli ollut suuri virhe. Lisäksi puute ja pakkohuutokaupat olivat tuoneet paikkakunnalle "vierasta orjuudentunnetta", mikä oli ollut suurin syy kahinointiin.
SDP:n K.H.Wiik katsoi aiheelliseksi kuitenkin muistuttaa, että vuodesta 1929 lähtien maaseudulla oli levinnyt oppi, jonka mukaan muodollista lakia ei tarvinnut kunnioittaa, jos se oli ristiriidassa omien mieltymysten kanssa. Sosiaalidemokraatit eivät kannattaneetkaan lakiehdotusta. Eduskuntaryhmän valmisteluvaliokunnan kokouksessa Väinö Hakkila jopa heitti, ettei ollut sosialistien tehtävä keskustella "porvarin oikeudesta tehdä kapina hallitsemassaan valtiossa".
Kun vielä RKP:n oikeusministeri Erik Serlachius vakuutti, ettei kyseessä ollut "mitätön tilapäishäiriö", vaikka niin annettiin ymmärtää, lakiesitys oli joutunut selvästi vastatuuleen. Maalaisliiton ryhmä kehottikin pian tämän jälkeen Kiviojaa välittämään tasavallan presidentti P.E.Svinhufvudille toiveen, että hän käyttäisi armahdusoikeuttaan. Sitä toivoi myös puhemies Kallio, jonka kahinointi oli meinannut pudottaa 1933 vaaleissa eduskunnasta. Pattitilanne laukesi, kun presidentti armahti vielä vankilassa olleet.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva