Artikkelin lähde Kaleva
Eeva Kauppinen Kaleva
Oulu Kuvataiteilija Riikka Soininen on rohkea. Oulussa ja Hailuodossa työskentelevä maalari ei jää siihen, mitä jo löysi, vaan jatkaa eteenpäin. Maalaus voi kääntyä toisin päin kantilta kantille. Ikään kuin taiteilija yllättäisi itsensäkin.
Viime viikolla ateljeen lattia lainehti metallia: kultaa ja hopeaa.
Eilen kultainen ja keltainen maalaus sai päälleen mehevää vadelman ja mansikan punaista.
"Kauan sitten viime viikolla", taiteilija virnistelee muutokselle.
Soinisen tuorein ihastus on palladium.
"Löysin Briteistä sellaisen myyjän, jolta sain metallivärikartan. Minulla on nyt kulta, alumiini ja palladium. Palladium on aivan sairaan ihana. Melkein kuin rosteri. Minussa piilevän arkkitehdin märkä uni."
Taiteilijan innostus on vilpitöntä. Elävä metalliväri herättää Soinisessa luovan tutkijan.
"Kokeilin, miten palladiumin kanssa voi tehdä töitä. Keksin toissapäivänä uuden tekniikan. Löytyi hauskoja uusia vinkeitä. Palladiumilla maalaukseen tulee aivan älyttömän hienoa sisäistä liikettä."
Sitten tulee mutta-lause.
"Palladium on vain niin pirun kallista. Kalliimpaa kuin kulta", Soininen harmittelee. "Pelkkä pintakerros nielee satoja euroja. - Mutta enköhän minä keksi jotakin."
Kommentti kuvaa Soinisen asennetta.
Kaikilla Soinisen teoksilla on nimet. Ne viittaavat historiaan, tarinoihin ja paikkoihin, joissa hän ei tiedä käyneensä. Jotkut näkevät maalauksissa Hailuodon ja meren. Eräskin galleristi penäsi moneen kertaan: Tuothan niitä veneitä.
"Itse en näe sitä. En ole ikinä nähnyt. Löysin vanhoja valokuvia, kun oltiin pentuna Pöllän rannassa Hailuodossa. Siellä on just veneitä ja horisonttiviivaa. Mutta kun näin kuvan, sanoin, etten edes muista, että olisin nähnyt sen ennen. Mene, tiedä!"
Soininen ei oikein halua tehdä töitä tilauksesta.
"Jos suunnittelee tekevänsä jonkun työn, siitä ei koskaan tule semmoista vaan jotakin aivan muuta. Vaikka kuinka haluaisi rakentaa ehjän kokonaisuuden, joka on sitä ja tätä. Ei se mene niin!"
Tekisi mieli sanoa: koska kyse on taiteesta.
"Ei sitä voi suunnitella, eikä tilata, eikä päätellä. Äh! Sitä lukkiutuu."
On kuitenkin töitä, joista tulee päähän valmis kuva: pling! Soininen myöntää.
"Piirrän kuvan parilla viivalla, tulen ateljeeseen ja teen teoksen. Kuitenkin on semmoinen olo, ettei se ole minun. En niin kuin tehnyt sitä vaan sain sen jostakin. Tulee vähän pöljäkin olo: se vaan tuli. Mutta jotkut työt, joita vääntää ja vääntää ja vääntää - maksimi on neljä vuotta yhtä työtä - voi että niistä tulee rakkaita. Se on aivan eri prosessi. Niillä teoksilla on oma tahto."
Asemakadun ateljee on täynnä maalauksia. Niitä on myös takahuoneessa. Soininen osoittaa valoisaa työtä, jonka inspiraation lähde oli Vézelayn luostarikirkon oviaukko. Kirkko tunnetaan nykyisin nimellä Pyhän Magdalan Marian basilika. Se on välietappi Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitillä.
"Tuossa on pääovi ja sen päällä Kristus ja apostolit. Kiveen on veistetty maailman äärien eri käännytettävät kansat mielikuvituksella höystettyinä. Työssäni pitää olla sama tuntemattomaan astumisen fiilis. Tuolla on minun mielestäni ihan selvä apina. Teoksiin tulee aina apina tai joku muu", Soininen huvittuu.
Sattumalla tai oikulla on tilaa Soinisen taiteessa.
Lisäksi Riikka Soinisella näyttää olevan huikea paineensietokyky. Tulossa on seitsemän näyttelyä vielä tämän vuoden puolella. Heinäkuussa teoksia on esillä Itävallassa, Kuopiossa ja Luovon puojissa Hailuodossa.
Tilanne on hektinen. Aina ollaan menossa kohti uusia näyttelyitä.
"Näyttelyt menevät limittäin. Kaikkiin pitäisi olla oma setti. Ja kaikki haluaa isoja. Ja minä haluan, että kaikki on uusia. Haluan, että kukin näyttely on kokonaisuus. Yritän ajatella seitsemää kokonaisuutta yhtä aikaa ja pysyä rauhallisena."
"Ei tässä mitään uutta ole. Tämmöinen olen ollut aina. Näyttelykalenterini on vuoteen 2014 asti pääsääntöisesti sovittuna. Pitemmälle ei uskalla, kun ei koskaan tiedä."
Ateljeessa vierailleet Taide- ja mediapaja Wankkurin nuoret kysyivät Soiniselta, tuleeko tilannetta, ettei saakaan inspiraatiota.
"Olin aivan, että hä? Mutta pitää koputtaa puuta. Kyllähän sekin voi joskus tulla. Taiteilija voi ehtyä."
Juhannuksen Riikka Soininen perheineen viettää kesäpaikassa Hailuodon Santosessa. Särkkä on kasvanut kiinni emosaareen.
"Länsimainen ihminen on aika jännittynyt. Olemme koko ajan tilassa reagoi, ota vastaan, päätä, tee! Kun menee Santoseen, siellä ei ole televisiota, siellä on vaan lintuja ja meri. Takaraivossa aukeaa joku lukko. On ihan sama, mikä päivä on. Kaikki epäolennainen katoaa. Aikakäsitys on toisenlainen. Santosessa saa olla erakko."
Artikkelin lähde Kaleva