Artikkelin lähde Kaleva
Pekka Leiviskä
Pekka Peura kuvat
Kaleva
Haukipudas "On se varmaan tuo. Eihän täällä mitään muitakaan saaria ole", Anna Miettinen toteaa.
Takana on reilun tunnin verran tasaista ja ei niin tasaista keikutusta Perämerellä. Siinä se nyt vihdoin on. Kattilankalla.
Vene kaartaa kohti aallonmurtajia ja rantautuu laituriin.
"Aivan ihana saari. Voitte tulla sitten elokuussa hakemaan minut pois", Miettinen sanoo heti rantaan päästessään.
Saareen tutustuminen voi alkaa.
Kattilankalla on vanha kalastajien tukikohta. Saari on yksi Oulun alueen edustan ulkosaarista, joten luonto on aika karu. Saaren ranta on kivikkoista ja louhikkoista.
Toisin kuin veneessä vielä arvuuteltiin, saaressa on kuitenkin puita. Jopa nurmikkoa.
Tarja Hiltunen kävelee pitkospuita pitkin kohti Kiviniemen Meripelastusyhdistyksen mökkiä. Selässään hänellä on rinkka ja molemmat kädet täynnä kantamuksia.
"Tämä on mahtava saari. Kerta kaikkiaan."
Erityisesti Hiltusta ihastuttaa se, että saaressa ei ole sääskiä.
Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen Hiltunen tulee mökin pihaan, jossa hänen puolisonsa Jukka Lamppu odottelee.
"Ai, sinä sait tuotua kaikki kerralla."
"Minä en ala monta reissua tekemään", Hiltunen vastaa.
Jukka Lamppu tuli mökille jo hieman aiemmin säätämään mökin kaasukeittimen kanssa.
Lamppu kertoo, että kun heidän lapsensa olivat pienempiä, kävivät he usein Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen retkikerhon järjestämillä reissuilla.
Nyt he ovat retkeilleet harvemmin, mutta tälle reissulle he päättivät heti osallistua.
"Ei ole itsellä venettä, niin eihän tänne pääse itse käymään," Hiltunen sanoo.
"Tämä on harvinaista herkkua", Lamppu jatkaa.
Mökin pihan nurmikolla pelit ovat jo täydessä käynnissä. Kolme poikaa pelaa krokettia.
Poikien isä Topi Mäenpää kertoo, että he eivät tuoneet peliä mukanaan, vaan pojat löysivät sen mökistä.
"Me varauduimme vain, että otimme riittävästi evästä mukaan."
Syöminen alkaakin jo olla ihmisten mielissä. Nuotiopuita kannetaan rannan nuotioon. Erika Timlin taas alkaa sytyttää omien lastensa ja kahden ystävän lapsen kanssa kotaan tulta. Tai oikeastaan lapset ryhtyvät tulentekopuuhiin.
"Jätä se siihen vaan", Lindamaria, 11, opastaa sytykkeen paikkaa.
Vanha Kaleva palaa hyvin, mutta puut eivät syty.
"Minä haluan nyt koettaa", Karoliina, 9, sanoo ja sytyttää tulitikun.
Uusi yritys saa paperin palamaan komeasti, mutta puut eivät vieläkään syty. Tytöt lisäävät paperia.
"Älkää tuhlatko kaikkea sitä paperia, että saadaan huomennakin tuli sytytettyä", Alisa Mäntylä, 10, ohjeistaa.
Lupaavasta alusta huolimatta nuotio ei syty. Liian monta kokkia, päättelee Erika Timlin, ja ottaa ohjat käsiinsä.
Hän päästää lapset leikkimään ja rupeaa sytyttämään nuotiota.
Samaan aikaan, kun Erika Timlin sytyttää tulta nuotioon, pystyttävät monet itselleen telttoja. Tällä retkellä on mukana reilut 30 henkilöä. Kaikki olisivat mahtuneet mökkiin ja autiotupaan yöksi, mutta jotkut halusivat nukkua teltoissa.
Retken idea ja järjestymisvastuu on Erika Timlinin. Hän sai idean retken järjestämisestä, koska oli monta kertaa käynyt saarella joko kalastajien tai meripelastusyhdistyksen kyydillä. Hän halusi tarjota saman elämyksen muillekin, joilla ei ole venettä.
Timlinin mielestä merituuli tuntuu hieman erilaiselta kuin maalta tai järveltä puhaltava tuuli. Meri eroaa järvestä myös siinä, että järvi liplattaa ja meri kohisee.
Meren kohina ja kaukana mantereesta oleminen luo Timlinin mielestä eräänlaisen retriitin, jossa voi rauhoittua ja vain olla.
"Välillä tuntuu, että täältä ei haluaisi lähteä poiskaan."
Retkikerhon suosio on vuosien varrella vain kasvanut. Ensimmäisille linturetkille mentiin muutamalla autolla, mutta nykyään osallistujia saattaa olla jo parin linja-autollisen verran.
Tämä retken osallistujamäärä on aika tyypillinen. Koska retkikerhossa on noin 500 jäsentä, on mukana nytkin uusia ja hieman tuntemattomampia kasvoja.
Retkillä kaikki saavat touhuta omien mieltymystensä mukaan. Toiset tykkäävät touhuta, jutella ja tutustua uusiin ihmisiin, toiset taas tykkäävät vain istua kivellä ja nauttia luonnosta.
Kaikkia retkelle osallistujia yhdistää rakkaus luontoon ja tarve päästä rauhoittumaan.
"Sitä on itsekin osa luontoa. Luonnossa liikkuminen on minulle henkireikä", Anna Miettinen selittää.
Retkikerhon idea on, että aina ei tarvitse itse tehdä, järjestää tai osata kaikkea. Yhteiskyydeillä myös autottomat pääsevät erilaisiin paikkoihin, linturetkillä lintuasiantuntijat jakavat tietoa ja pyöräpajoissa käsistään kätevät auttavat huoltamaan ja korjaamaan pyöriä.
Retkillä tärkeää on, että yhteisistä tiloista ja tavaroista pidetään huolta. Kukin omien kykyjensä mukaan.
"En minä noista kaasuista haluakaan tietää mitään", Timlin sanoo.
Onneksi tältäkin reissulta löytyi ihmisiä, jotka osaavat ja haluavat käyttää kaasukeittimiä.
Merenrannan nuotiopaikalla tirisevät makkarat ja nakit. Aikuiset ihailevat auringonlaskua ja tutustuvat toisiinsa. Lapset leikkivät rannassa.
Topi Mäenpää vislaa pojilleen rannassa. Juuso, 6, juoksee hakemaan isältään hodarin ja juoksee takaisin rantaan kohti auringonlaskua.
Tänä yönä leikitään pitkään.
Artikkelin lähde Kaleva