Katutaide rynni maalle

Heikki Uusitalo teksti ja kuvat Kaleva
Kärsämäki "Maaseutu ei ole enää koskaan entisensä", julistaa kymmenvuotias ARS Kärsämäki.
Siltä näyttää, kun kävelee Kärsämäen pääkatua. Korkea kelo on saanut päällysteekseen muoviset hamahelmet. Vanhan puutalon julkisivussa on suuri seinämaalaus. Tai mitä ajatuksia herättää moottorisahagraffiti?
"Ei tässä olla raiskaamassa maaseutua, vaan ennemminkin keskustelemassa, minkälaista katutaide voi olla maaseudulla", näyttelyn kuraattori Jukka Silokunnas sanoo.
Keskustelemassa hyvinkin. Lauantaina avautuvan ja elokuun 12. asti jatkuvan ARS Kärsämäen teemana on vuoropuhelu kuvataiteen, katutaiteen ja maaseudun välillä.
Totta kai katutaide erottuu kylänraitilla, mutta kontrasti voisi olla kovempikin.
"Taiteilijat ovat tehneet niin hienoja teoksia, että ne sulautuvat Kärsämäen kylänraittiin ja toisiinsa. Se on yllättänyt minut, kuinka hienosti, arvokkaasti ja kauniisti katutaide on ottanut tilan haltuunsa, ei väkivaltaisesti tai päälle liimatusti."
Silokunnas on vakaasti sitä mieltä, että rakennemuutoksen ei tarvitse tarkoittaa vain maaseudun autioitumista. Otetaan tyhjät rakennukset käyttöön ja luodaan uutta elämää. Ehkä ne rakennukset eivät sen jälkeen ole autioita, kun ne on otettu takaisin käyttöön.
"Tämä on se rakennemuutos, jolla maaseudut saadaan taas elävöitettyä", Silokunnas sanoo.
Okei, ostetaan väite ja katsotaan lähemmin, minkälaista elämää Kärsämäelle nyt luodaan.
Jukka Hakanen pärisyttää moottorisahaa ja puru lentää. Moottorisahagraffiti siinä valmistuu. Siihen ei ole hyvä jäädä juttelemaan, mutta ihan lähellä, vanhan navetan takana Liisa Ahlfors seisoo pystyyn kuolleen puun juurella.
Olisiko noin lipputangon korkuinen kelo, jota Ahlfors päällystää hamahelmillä. Orgaaninen puu ja värikkäät helmet liittyvät yhteen.
"Teos käsittelee elämän ja kuoleman tai lopun ja alun vuoropuhelua", Ahlfors sanoo.
Mutta miksi kuolleeseen puuhun toista kuollutta materiaalia, muovia?
"Se on niin ristiriitainen materiaali. Hamahelmistä tulee lapsuus mieleen, mutta toisaalta se on synteettinen ja teollinen tuote."
Pääkadun varrella Ville Silvennoinen, taitelijanimeltään Färsaaret, on vanhan puutalon kimpussa. Kymmenen metriä leveä ja kolme metriä korkea seinä saa ylleen muraalimaalauksen. Taiteilijan tiivistys aiheesta: kahdeksikko kumollaan ja jotain paikallisuutta siihen.
"Tämän on aika improvisoitu sävellys. Kotiseutuylpeyttä haluan siihen tuoda ja omistaa sen näille Kärsämäen ihmisille, yhteisölle ja yhteisöllisyydelle", Silvennoinen kertoo.
Vanha puuselkäinen jakkara on päässyt Silvennoisen työtelineeksi. Sen päällä hän keikkuu maalaamassa.
Uuden polven katutaiteilija on Lappeenrannasta, ja Kärsämäellä nyt ensimmäistä kertaa.
"Olen vähän ihastunut tähän paikkaan. En ole aiemmin tutustunut pienen paikkakunnan elämään. Tuntuu olevan tiivistä ja iloisen yhteisöllistä meininkiä."
Sieltä pikkukunnan elämänmenosta katutaiteen ja maaseudun suloinen ristiriita tulee. Katutaide kun on erittäin leimallisesti kaupunkikulttuuria.
"En ole ainakaan aiemmin törmännyt, että sitä oltaisiin käsitelty maaseututilassa. Tämä on käynyt aika helposti. Odotin, että tämä olisi ollut tuskaisempi taival, mutta aivan kuin tämän olisi aina pitänyt olla näin", kuraattori Silokunnas sanoo.
Samaan aikaan, kun katutaide on tullut osaksi isojen kaupunkien kulttuuria, kansanperinne on hävinnyt niistä. Tai ainakaan sitä ei ole voimallisesti näkyvillä.
"Aika hauskaa, että yhtäkkiä meillä on täällä katutaidetta, joka sopii maaseudulle ja kansanperinne, joka sopii kaupunkitaiteeseen."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva