Joen ja ajan risteyksessä

Pia Kaitasuo
Pekka Peura kuvat
Kaleva
Yli-Ii Ollaan risteyksessä - ajallisesti ja maantieteellisesti: fyysisesti tie on kuljettanut Siuruajoen ja Iijoen risteykseen, toisaalta ollaan suuren muutoksen äärellä.
Vedet jatkavat virtaamistaan, vaikka vuoden vaihteessa ne ohittavatkin virallisesti Oulun.
Konkretiaksi tämä on muodostunut kunnantalolle avautuneeseen Risteyksessä-nimiseen näyttelyyn. Se esittelee yli-iiläistä kuvataidetta kuuden vuosikymmenen ajalta.
Viimeistä itsenäistä vuottaan ennen kuntaliitosta viettävä Yli-Ii on nimennyt vuoden rohkeasti juhlavuodeksi. Yksi monista sen erityisistä tapahtumista on tämä kuntalaisten ja kunnan kätköistä kerätyn taiteen näyttely.
"Halusimme kunnon joutsenlaululla näyttää, mihin pienen liitoskunnan ihmiset pystyvät", kunnan kulttuuritoimesta vastaava Kierikki-keskuksen johtaja Leena Lehtinen lataa.
"Kysyimme paikallisilta kuvataiteilijoilta, mitä yli-iiläisyys heille merkitsee", näyttelysuunnittelija, muotoilija Tiina Meriläinen kertoo.Vastauksena on 52 työtä 20 taiteilijalta: maisemia, pihapiirinäkymiä, työnkuvia, muistoja.
Kankaalle ikuistetut maisemat asettuvat valtuustosalissa osaksi todellisuutta, sillä verhot on nostettu syrjään. Katse siirtyy taiteesta helposti vuosikymmenten kerrostumaan ikkunan tuolle puolen.
Merkittävä osa töistä on kylämaisemia. Kylien merkitys tienoon mentaliteetille onkin oleellinen.
Eräät teoksista ovat syntyneet äskettäin, toisten tekijät eivät ole enää kuulemassa katsojien ajatuksia.
Mitä tulevaisuus tuo kulttuuritoimeen, herättää syvää huolta. Mitään informaatiota ei ole saatu.
Yli-Iissä ollaan valmiit näyttämään omaa aktiivisuutta.
"Ilman tällaista näyttelyäkin saisimme nukkua rauhassa", kulttuuripersoona, rovasti Toivo Hyyryläinen muotoilee.
Risteyksessä-näyttely on avoinna 5. elokuuta saakka Yli-Iin kunnantalolla, Ukkoherrankuja 10, ti-pe 11-17 ja la 11-14.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva