Elballe nousee nyt näköalatorni

Elina Ursin Kaleva
Oulu Elban pikkuruisen saaren päähän Oulun torinrannan tuntumaan nousee opiskelijavoimin näköalatorni kaupunkilaisten kesäkäyttöön
Viisitoista opiskelijaa Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta aloitti rakennusurakan maanantaina. Torniin tarvittavat lankut ja laudat opiskelijat hakivat Oulun jätehuollon kierrätyslaareista.
Tornin muoto, merta halkova veneen keula, samoin kuin antiikin Kreikan amfiteatteri-ideasta lainattu porrastus tornin huipulle, olivat hyvää vauhtia valmistumassa torstaina.
Toisen vuoden arkkitehtiopiskelija Laura Suominen naulasi porrasaskelmien lautoja. Kurssin vetäjä, professori Matti Sanaksenaho sahasi siinä missä opiskelijatkin.
"Pitkiä päiviä olemme tehneet töitä. Näköalatorni valmistuu lauantaina", Suominen kertoo.
Näköalatornin rakentaminen on osa opiskelijoiden kuuden opintopisteen kurssia. Tehtävänanto oli suunnitella ja rakentaa näköalatorni ryhmätyönä.
"Suunnittelimme tornin ensin paperille, sitten rakensimme pienoismallin. Tarkoitus on, että huipulle vievät portaat toimivat terassina. Seinät tervataan ulkopuolelta", Suominen kertoo.
Näköalatornin rakentaminen jatkaa perinnettä, joka alkoi viime keväänä Väriä! Oulu -kampanjan haasteesta. Silloin arkkitehtiopiskelijat rakensivat Elban saarelle huvimajan.
"Tämä on kuin japanilainen temppeli, joka aina puretaan ja ja rakennetaan uudelleen", kertoo professori Sanaksenaho.
Syksyllä aloittavat ensimmäisen vuoden arkkitehtiopiskelijat saavat kunnian purkaa tornin.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva