Puolipäiväjännitysmies

Juha Sihto
Helsinki Esikoisen aiheina ovat ihmiskauppa ja äärioikeiston ja populismin nousu. Syksyllä ilmestyvässä toisessa kirjassa käsitellään viharikoksia ja väkivaltaa internetissä.
Kirjailija Pekka Hiltunen tarttuu tärkeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin. Ajatuksensa hän pukee psykologisen trillerin muotoon. Päähenkilöinä hän käyttää kahta suomalaista naista, nykyistä maailmankansalaista. Tapahtumapaikka on Lontoo ja laajemmin koko maapallo.
Ei kuulosta ihan perinteiseltä suomalaiselta dekkarilta. Hyvä niin, sillä Vilpittömästi sinun -kirjan kaltaista kaunokirjallista, pohtimaan houkuttelevaa jännitystä on kaivattu. Tästä kertovat muun muassa Vuoden johtolanka -palkinnon perustelut: "Kirja luo uuden, korkean standardin termille älykäs viihde".
Laila Hirvisaaren rahasto palkitsi Hiltusen apurahalla. Hänen toista päähenkilöään Maria kiiteltiin jopa Lisbet Salanderin tai Gunvald Larssonin syrjäyttäjäksi.
Hiltunen vaikuttaa olevan hämillään kirjansa saamasta suitsutuksesta. Mielissään hän tietenkin on, onhan hän suunnitellut ja hionut Lian ja Marin tarinaa vuosikausia.
Idut olivat olemassa jo opiskeluaikoina Tampereella, mutta lopullisen muotonsa kirjasarja otti vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Lukijat saivat ensimmäisen teoksen käsiinsä viime syksynä.
Hiltunen on kulkenut kirjoittajana pitkän tien. Hän on työskennellyt kirjoittavana toimittajana ja esimiehenä sanoma- ja aikakauslehdissä, tällä hetkellä toimituspäällikkönä matkailulehti Mondossa.
Koko ajan on kuitenkin ollut selvää, että myös kirjoja valmistuu jossain vaiheessa.
Hiltunen kirjoittaa iltaisin, vapaapäivinä ja lomamatkoilla. Vilpittömästi sinun sai loppusilauksen vuorotteluvapaalla tehdyn maailmanympärimatkan aikana.
Mikä saa kirjoittamista työkseen tekevän miehen kuluttamaan suuren osan vapaa-ajastaankin kirjoittamisen parissa?
"Minä vain pidän kirjoittamisesta, se tuottaa jopa fyysistä nautintoa", Hiltunen sanoo.
Toinen syy kirjoittamisvimmaan on halu kertoa itselle merkittävistä asioista, parantaa maailmaa.
"Päähenkilöni ovat vahvoja naisia, jotka haluavat tehdä hyvää. Voi tuntua lapselliselta, mutta minulla on maailmaan vaikuttamisen eetos."
Hitunen valitsi romaaninsa aiheiksi ihmiskaupan ja oikeistopopulismin jo vuosia sitten. Tuolloin hän tosin arveli, että kaukaiset teemat eivät ehkä uppoaisi suomalaislukijoihin.
Mitä valmiimmaksi kirja tuli, sitä ajankohtaisemmiksi ja läheisemmiksi sen aiheet kuitenkin muuttuivat.
Esikoisen aloittama Studio-sarja saa elokuussa Sysipimeä-nimisen jatkon. Siinä käsitellään internetin vihailmiöitä ja kuuluisuuden palvontaa, päivänpolttavia aiheita nekin. Sarjan kolmannenkin osan suunnittelu on jo pitkällä.
Hiltunen luonnehtii Studio-sarjaa kirjalliseksi trilleriksi. Tosin aluksi ei ollut ollenkaan selvä, että hän debytoisi juuri jännityksellä.
"Olisin hyvin voinut aloittaa muunkinlaisella proosalla. Olen enemmänkin ’puolipäiväjännitysmies’, ja tulen vielä varmasti kirjoittamaan muutakin kuin jännitysromaaneja."
Nyt kuitenkin mennään Lian ja Marin tahtiin. Mitä nyt väliin tupsahtanut kesädekkari tekee sivuloikan miehisten päähenkilöiden maailmaan.
Pekka Hiltusen Huijarit-kesädekkari ilmestyy Lukijalta-sivulla 1.-31.7.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva