Aurinko armas hämähäkin vei

Esko Aho Kaleva
Oulu Oululaiset muusikot ovat aloittaneet kaksiviikkoisen Sukupolvien Soiva Sävelsilta -pilottihankkeen, joka tuo yhteen Oulun seudun ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiikan opiskelijat, alakoulun 3.- ja 4.-luokkalaiset ja palvelutalossa asuvat vanhukset. Mukana on myös yksi luokanopettajaksi opiskeleva yliopistosta.
"Ensin muusikoista ja opiskelijoista kootut pienryhmät musisoivat lasten kanssa kouluissa. Sen jälkeen yhdessä aikaansaatu musiikkituokio viedään koulua lähinnä olevan palvelutalon asukkaiden iloksi", selvittää yksi hankkeen puuhaihmisistä, Oulu Sinfonian viulisti Virva Pietilä.
"Näissä syksyyn ja metsään liittyvissä tuokioissa käytämme vanhoja ja uusia koululauluja, teemme sävelmaisemia runojen tai tarinoiden siivittäminä. Samalla lapset ja vanhukset tutustuvat muusikkoihin ja heidän soittimiinsa."
Ensimmäinen Sävelsilta rakentui viime perjantaina Maikkulan kappelissa, missä Patamäen koulun 3.-luokkalaisten kanssa musisoivat nyckelharpaa sormitellut Oulu Sinfonian alttoviulisti Anna-Maija Rousselle ja pianisti Petteri Turunen Oulun seudun ammattikorkeakoulusta. Yleisön joukossa oli Maikkulan Toivo -palvelutalon asukkaita.
Tällä kertaa tarina kertoi kahden karhunpojan syksyisestä metsäretkestä; mitä kaikkea ihmeellistä he näkivät ja kokivat.
"Muusikot vierailivat viikolla luokassamme joka päivä. Lapset lähtivät tosi reippaasti ja innokkaasti mukaan. Soitimme, lauloimme ja teimme äänimaailmaa ja kokosimme siitä esityksen. Kolmas luokka on ihanteellinen luokka-aste tällaiselle työskentelylle", arvioi opettaja
Kaisa Loponen.
"Esityksessä yhdistyivät muun muassa musiikki, äidinkieli ja ilmaisukasvatus. Oppiaineita voisi lisätä enemmänkin, mutta viikon pätkä on liian lyhyt kaikelle. Toivottavasti saamme muusikot uudelleen vierailulle muutaman kuukauden kuluttua."
Koululaiset kilvan vahvistavat opettajansa kommentit. "Olen tykännyt kaikesta. Laulaminen oli kivointa", sanoi Andrea Martin. "Ihan mukavaa", komppasivat esityksessä sadeputkea kallistellut Olli-Pekka Pietarila ja rumpuja soittanut Miika Tahvanainen.
Kuuntelupuolella vastaanotto oli yhtä myönteinen. "Hyvältä tällainen tietysti tuntuu. Kyllä ovat laulut muuttuneet, mutta joukossa oli tuttujakin", kertoi yksi eturivin kuulijoista, 85-vuotias Helga Tauriainen.
Hankkeen kuluessa toteutetaan yhteensä kahdeksan musiikkituokiota palvelutaloissa eri puolilla Oulua. Keskiviikkona ovat vuorossa palvelukoti Esperi, Sara Wacklin-koti, Metsolan Hovi ja Metsolan kartano.
Virva Pietilän mukaan oululaismuusikoille on tärkeää saavuttaa uudenlainen kosketus ryhmiin, joiden pääsy konserttisaleihin on vaikeaa esimerkiksi vamman tai iän vuoksi.
"Nuoret ja vanhat kaupunkilaiset jäävät helposti erilleen ja kohtaamatta, jos matka kulttuurilaitoksiin on pitkä tai konsertteihin osallistuminen kaatuu kuljetuskustannuksiin. Palvelutaloissa elävien vanhusten kulttuuripalvelut voivat myös helposti jäädä yksipuolisiksi ellei tarjontaa ole."
Sukupolvien Soiva Sävelsilta toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva